OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Päivän ulkomaan uutisia lyhyesti

Kongon demokraattisen tasavallan terveysviranomaiset sanoivat lauantaina, maan aikovan esitellä Johnson&Johnsonin valmistaman uuden ebola-rokotuksen, torjuakseen historian toiseksi pahimman viruksen puhkeamisen. Uusi rokote täydentää toista Merckin valmistamaa rokotetta, jota on annettu yli 225 000 ihmiselle elokuusta 2018 alkaen.

Saudien Aramco on toipunut sitä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä “voimakkkaampana, kuin koskaan ennen,” sanoi toimitusjohtaja Amin Nasser viestissä työntekijöille, lisäten, että täyteen öljytuotantoon päästään syyskuun loppuun mennessä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyväksyi perjantaina amerikkalaisten sotilaiden lähettämisen Saudi Arabiaan, vahvistaakseen Saudi Arabian ilma- ja ohjuspuolustusta, kuningaskunnan jonka öljytuotantolaitokset joutuivat suurimman hyökkäyksen kohteeksi mitä koskaan aikaisemmin, asia josta Washington suoraan syyttää Irania.

Kuwait nosti eilen turvallisuustasoaan öljytapahtuneiden jälkeen. Kuwaitilla on tällä hetkellä elintarvikevarastot kattamaan neljästä kahdeksaan kuuukauden kulutuksen.

Työväenpuolueen mukaan, oppositiossa olevan työväenpuolueen Brexit-sopimusluonnos takaisi hallituksen paikalla järkevän lähdön EU:sta kolmen kuukauden sisällä.

Kreikan poliisi on pidättänyt 65-vuotiaan miehen, epäiltynä lentokoneen kaappauksesta ja kidnappauksista, rikokset suoritettiin 1985 ja 1987, poliisi sanoi lauantaina. Kreikan media sanoo, että miestä epäillään Trans World Airlinesin lentokoneen kaappauksesta, jossa yksi amerikkalainen kuoli.

Saudi Arabian ulkoministeri Adel bin Ahmed Al-Jubeir sanoi lauantaina, että Iran kantaa vastuun Saudien öljyntuotantolaitosten hyökkäyksistä. Al-Jubeir sanoo myös, että Riyadh konsultoi liittolaisiaan ja ystäviä päättääkseen seuraavat askeleet ja odottaa tutkimuksen tuloksia.

Turkki on valmistautunut toimimaan eteläisellä rajallaan Syyrian kanssa, sanoi presidentti Tayyip Erdogan, sen jälkeen, kun hän oli varoittanut, että Turkki voi ryhtyä yksipuolisiin toimiin, mikäli ei Yhdysvallat perusta turva-aluetta tämän kuun aikana Syyrian koilliselle alueelle.

Saudi Arabia vastaa asianmukaisin toimin, sen öljyntuotantolaitoksiin tehtyihin hyökkäyksiin, jos Saudien tekemä tutkimus odotetusti vahvistaa Iranin olevan vastuussa, sanoi Saudien virkamies lauantaina.

Britannian Thomas Cook neuvottelee valtion hallituksen ja mahdollisten sijoittajien kanssa “viime minuutin” pelastussopimuksesta, jotta ei yritys kaatuisi, jonka vaikutukset taas olisivat tuntuvat, myös matkailualan ulkopuolella. Thomas Cook tarvitsee edelleen 2oo miljoonaa puntaa, jo hankitun 900 miljoonan punnan lisäksi, jolla yrityksellä on tarkoitus selviä talvikuukauden maksuistaan. Yritys pitää hallituksen kokousta lauantaina ja sunnuntaina arvioidakseen tilannettaansa.

Satamakaupunki Durresissa, Albaniassa mitattiin lauantaina alustavan laskennan mukaan 5,6 magnitudin maanjäristys ja jälkijäristys, joka oli hivenen heikompi. Durresissa ja pääkaupunki Tiranassa talot huojuivat ja ihmiset ryntäsivät ulos kaduille. Puolustusministeriö sanoi maanjäristyksen olleen voimakkain 30 vuoteen.

Islamilaisen valtion taistelijat ovat ilmoittaneet olevansa vastuussa Irakin Karbalassa perjantaina tehdystä pommi iskusta, jossa kuoli 12 ihmistä.

Ukrainan ulkoministeri Vadym Prystaiko on lauantaina kiistänyt ehdotukset siitä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump olisi puhelinkeskustelun aikana painostanut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiytä. Perjantaina Yhdysvaltain tiedotusvälineet sanoivat Trumpin toistuvasti painostaneen Ukrainan presidenttiä tutkimaan Trumpin johtavaa kilpailijaa Joe Bideniä ja hänen poikaansa.