OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kreikkalaiset marssivat maahanmuuttajapolitiikkaa vastaan, hallituksen otettua 40 000 pakolaista viimeisen 4 kuukauden aikana

Kreikkalaisen kaupungin asukkaat, valtasivat kadut ja kritisoivat ottamaan vastaan uutta turvapaikanhakijoiden aaltoa, keskellä kasvavaa vihaa maahan tulvivaa pakolaisvirtaa vastaan.

Pohjoisessa sijaitsevan Thessalonikin kaupungin siirtolaisvastaiset mielenosoittajat vaativat Ateenaa karkottamaan kaikki laittomat maahanmuuttajat ja sulkemaan rajan maahanmuuttajille. Maaliskuussa otetuista kuvista näkee mielenosoittajien kantavan bannereita ja Kreikan lippuja, aktivistin kulkiessa marssin etupäässä kantaen Neitsyt Maarian kuvaa.

Aktivistit ajattelevat, että heidän ortodoksisia vakaumuksiaan rajoittaa “islamilainen uhka”, kertoo Ruptly.

Thessaloniki ja sitä ympäröivät kaupungit on valittu vastaanottamaan tuhansia siirtolaisia, jotka Ateena haluaa siirtää Kreikan saarien ylikuormitetuista tiloista mantereelle. Raporttien mukaan viikonloppuna Kreikan saarilta siirrettiin noin 900 ihmistä mantereelle. Hallitus aikoo siirtää yhteensä 20 000 pakolaista vuoden loppuun mennessä.

Kreikka on ottanut vastaan ”40 000 siirtolaista ja pakolaista” pelkästään viimeisen neljän kuukauden aikana, muuttoministeri Giorgos Koumoutsakos kertoi paikallisille tiedotusvälineille. Hän lisäsi, että mantereen on ”osoitettava solidaarisuuttaan” raja-alueille, jotka ovat ”kantaneet” maahanmuuttajien virran.

Ateena on toistuvasti ollut ristiriidassa Brysselin kanssa Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikasta. Maa, jota taloudelliset ongelmat ovat jo vaikeuttaneet, on ollut yksi tärkeimpiä Eurooppaan saapuvien pakolaisten pääsypisteitä – ja se on joutunut kantamaan kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden asumisesta aiheutuvan taakan.
RT