OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kipinät kuoro on kääntänyt vaikeudet voitoksi – julkaisee uuden musiikkivideon

Kipinät kuoro on yli 40 hengen valovoimainen pop- ja jazzmusiikkia esittävä kokoonpano Jyväskylästä. Ensimmäisen kerran he esiintyivät yhdessä vuonna 2018 ja samana vuonna alkoivatkin toimia säännöllisesti. Perjantaina 29.5. Kipinät kuoro julkaisee uuden kappaleensa, Shallow, joka on tuttu musikaalielokuvasta Star is born.

Kipinät kuoro koostuu yli 40 laulajasta, joista useat ovat joko musiikin ammattilaisia tai opiskelijoita. Kuoro on tullut monelle tutuksi radiosta. Radio Suomipopilla on järjestetty tämän kokoonpanon toimesta kuoroyllätyksiä niin Antti Tuiskulle, Mikael Gabrielille kuin Hovimuusikko Ilkallekin.

Korona-ajan rajoitukset ovat kolahtaneet vahvasti kaikkiin ryhmiin ja niin myös Kipinät kuoroon. Erikoisen tilanteen vallitessa on joutunut käyttämään mielikuvitusta, jotta harjoitukset on pystytty toteuttamaan. Kipinät kuoro onkin hyödyntänyt teknologiaa ja viikottaiset harjoitukset ovat muuntuneet virtuaalisiksi. Kuorosta kerrotaan, että vaikka harjoitukset ovat olleet virtuaalisia, ei niistä ole puuttunut luovuutta. Treeneissä ollaan harjoiteltu muun muassa improvisaatiota, rytmiikkaa ja eri vokaalien tuottamista. Tärkeintä ryhmälle on ollut se, että he ovat saaneet harjoitella yhdessä, vaikka ovatkin olleet erillään.

Viikottaisten virtuaaliharjoitusten päätavoitteena oli ylläpitää yhteishenkeä, sillä yhteislaulu ei ainakaan nykyteknologian avulla ole vielä mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harjoituksissa olisi voinut myös harjoitella musiikkia.

Kipinät kuorolaiset

Koronakevät tyhjensi Kipinät kuoron keikkakalenterin täysin. Kipinät ovat nähneet korona-ajassa luovaa potentiaalia ja julkaisseet omaa musiikkia. Kipinät kuoron kappale Poikkeustilassa on julkaistu nyt korona-ajan vallitessa ja se on saanut inspiraationsa tästä erikoisesta tilanteesta. Sen on kirjoittanut ja säveltänyt Kipinöiden kuoronjohtaja Kaisa Halmemies.

Kappaleen Poikkeustilassa tarkoituksena on tuoda kaikille lohtua. Sen sanoma on, että terveys on tärkein, eikä tämä tilanne tule kestämään ikuisesti. Kappale nauhoitettiin etänä ja kuoro kuvasi myös etänä upean musiikkivideon. Miksaaja Jaakko Peltonen yhdisti raidat yhtenäiseksi kappaleeksi ja editoija Jaakko Kleimola vastasi musiikkivideon toteutuksesta.

Nyt kuorolta on tulossa uusi julkaisu. Perjantaina 29.5.2020 Kipinät kuoro julkaisee Facebookissa omilla sivuillaan uuden kappaleensa musiikkivideon kera kello 17:00. Kappale on Star is born musikaalista tuttu Shallow. Lady Gagan ja Bradley Cooperin kappaleen kuoroversioksi on sovittanut Hans Cassan ja musiikkivideo on kuvattu Jyväskylän maisemissa.

Vaikka maailmassa eletään edelleen poikkeusaikoja, niin Kipinät kuoro katsoo jo tulevaisuuteen. Kuoro kaipaa livekeikoille ja tietysti myös yhteislaulua. Vaikka virtuaaliset treenit ovat olleet hyvä tapa ylläpitää lauluharjoituksia, ei se kuoron mukaan silti ole täysin sama asia. Kuorosta kerrotaan, että kuorolaulussa korostuvat yhteystyön tärkeys ja hetkessä eläminen, samaa fiilistä ei saa virtuaalisesti.

Yhdessä tekemistä ja laulamista on kova ikävä, mutta kuoron yhteiset projektit ovat lähes yhtä innostava korvike. Koko porukan yhteistä panosta on mukava ihailla jälkeenpäin.

Bassolaulaja Olli Heikkinen

Kipinät kuoron tulevaisuus näyttää valoisalta. Siihen kuuluu muun muassa jazzmusiikkia, sillä suunnitelmissa on konserttikiertue Jyväskylä Big Bandin kanssa keväälle 2021. Kipinät kuoro nähdään myös CoronaCabaree -tukikonserttisarjassa, joka esitetään Oholla.

Lasten CoronaCabaree lauantaisin Oholla kello 10:00

Koko perheen CoronaCabaree sunnuntaisin kello 19:00

CoronaCabareen uusien jaksojen sekä uusintojen aikataulut löydät OHO-oppaasta.