OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Guns N’ Roses julkaisi uuden singlen – ABSUЯD nyt kuunneltavissa

Guns N ’Roses on julkaissut ensimmäisen uuden kappaleensa studioversion sitten vuoden 2008 Chinese Democracy -levyn. ABSUЯD nimeä kantava kappale on nyt kuunneltavissa vähintäänkin yhtä absurdin musiikkivideon kera alta:

Kappale kirjoitettiin jo alun perin Chinese Democracy aikakauden sessioiden aikana, ja se sai silloin nimekseen ”Silkworms”. Levyltä pois jätettyä kappaletta soitettiin kuitenkin livenä useita kertoja 00 -luvun alussa.

Uuteen uskoon laitettu kappale kuultiin ensimmäistä kertaa Guns N’ Roses 2020 -kiertueen aikana. Axl Rose esitteli kappaleen välispiikissään: “Jotkut teistä ovat ehkä kuulleet tämän kappaleen toisella nimellä. Mutta tämän soittaminen on meille todella absurdia. Eikö olekin hauskaa? Ja te ette edes vielä ymmärrä vitsiäni. Ok, tämän kappaleen nimi on Absurd!”

Kappale on myös merkittävä siksi, että sillä soittaa yhtyeen omaa tuotantoa yhdessä pitkästä aikaa klassiseen kokoonpanoon kuuluneet kitaristi Slash ja basisti Duff McKagan, jotka liittyivät bändiin vuonna 2016.

Kappaleen työstämisessä mukana ollut Chris Pitman puhui kappaleesta jo vuoden 2008 haastattelussa juuri ennen Chinese Democracyn julkaisua ja totesi: “Siitä (Silkwormista) tuli loppupelissä ihan uskomaton kappale, joka kuulosti Guns N ‘Rosesilta 10 tai 15 vuoden päästä tulevaisuudessa. Se erosi muista kappaleistamme niin paljon, että päätimme hyllyttää sen nyt toistaiseksi. Kappale ei vain sopinut levyn (Chinese Democracy) teemaan ja luontevasti muiden kappaleiden joukkoon. Toivomme, että saisimme aikaan muita kappaleita, jotka vastaavat tällaista futuristista soundia. Se on todella jännittävä kappale, koska se muuntuu hullun lailla, mutta se on niin erilainen kuin nykyinen soundimme, että meidän on annettava ajan tarttua siihen!”