OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Billy Gibbons vahvistaa ZZ Topin tekevän paluuta yhdeksän vuoden levytystauolta

Texasilainen blues rock -yhtye ZZ Topin keulahahmo Billy Gibbons vahvistaa yhtyeen suunnittelevan paluuta yhdeksän vuoden levytystauolta kokonaan uuden albumin muodossa jota on hauduteltu hiljalleen. Toimettomana rokkari ei kuitenkaan ZZ Topin levytyksen välivuosina ole ollut, vaan ahkeran keikkailun ohella hän on myös julkaissut kaksi sooloalbumia Big Bad Blues ja Perfectamundo, sekä kolmas Hardware julkaistaan kesällä!

Classic Rockille -lehdelle antamassaan haastattelussa Billy Gibbons vaikutti varsin tyytyväiseltä uuden ZZ Top musiikin syntyyn ”Viimeiset naurut ovat vielä nauramatta. Kun työstimme Hardware -albumia, lähettelin eteenpäin raakademoja, jotka eivät sopineet sille levylle, mutta voisivat toimia ZZ-jutussa. Nyt saan hiippailla ulos ’Hardwaresta’ takaisin ZZ:n pariin, joka saadaan tehtyä seuraavaksi.”

Samaisessa haastattelussa Gibbons kertoi saaneensa koronaviruksen todennäköisesti vuoden 2020 alkupuolella esiinnyttyään edesmenneen Fleetwood Mac -kitaristi Peter Greenin muistokonsertissa Lontoossa.

Tunnistettavan kitarasointinsa ja texasilaisuutensa ohella yhtye tunnetaan myös Gibbonsin ja yhtyen basisti Dusty Hillin pitkistä parroista, jotka he kasvattivat 1970-luvun lopulla. Yhtyeen edellinen albumi La Futura debytoi Suomen virallisen listan sijalla 4. ja pysyi listalla yhteensä 14 viikkoa. Jotkut kriitikot kuten The Guardianin Michael Hann ja Allmusicin Thomas Erlewine ovat kutsuneet albumia yhtyeen parhaaksi pitkiin aikoihin.