OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Bodom After Midnight julkaisi musiikkivideon Alexi Laihon viimeiseksi jääneelle kappaleelle

Children Of Bodomin palasista rakennettu Bodom After Midnight julkaisi musiikkivideon kappaleelleen Paint The Sky With Blood. Alexi Laihon viimeiseksi esiintymiseksi jäänyt kappale löytyy 23. huhtikuuta ilmestyvältä samannimiseltä EP:ltä.

Bodom After Midnight -yhtyeen perustivat kitaristi-laulaja Alexi Laiho ja kitaristi Daniel Freyberg Children of Bodomin lopetettua toimintansa vuonna 2019 ja se ehti äänittää kolme kappaletta sisältävän EP-levyn ja kuvata musiikkivideon ennen Laihon äkillistä kuolemaa loppuvuodesta. Bodom After Midnightin muut jäsenet, Daniel Freyberg (ex-Children of Bodom), Mitja Toivonen (ex-Santa Cruz) sekä Waltteri Väyrynen (Paradise Lost), ovat sanoneet julkaisevansa kaksi yhtyeen omaa biisiä sekä yhden coverin sisältävän ep-levyn Laihon muistoa kunnioittaakseen.

Laiho kuoli 29. joulukuuta 2020 ja kuolemasta tiedotettiin julkisuuteen 4. tammikuuta 2021. Laihon lesken Kimberly Gossin mukaan ruumiinavauskertomus kertoi Laihon kuolinsyyksi alkoholin aiheuttaman maksan rasvarappeutumisen ja haiman sidekudostumisen. Laihon elimistössä oli myös särkylääkkeitä, opioideja ja unilääkkeitä.