Elämäntapamuutoksen tehnyt Hanna Ikonen toteuttaa nyt uusia unelmiaan: “Meillähän on elämä vielä kesken”

Kun Hanna Maaria Ikosen aviomies menehtyi kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen, se heitti hänet aivan uudenlaisten haasteiden eteen. Surun mukana Hannan elämään hiipi muitakin ikäviä tunteita ja huonon itsetunnon kanssa läpi elämänsä kamppaillut nainen joutui kohtaamaan omat sisäiset lukkonsa.

Hanna yritti parantaa oloaan ulkoisella muutoksella. Hän laihtui 14 kiloa, mutta rajulla dieetillä saavutetut tulokset eivät olleet pysyviä.

– Siinä vaiheessa, kun elämä jatkui, tajusin, että minun pitäisi pystyä joskus uuteen suhteeseen. Ajatus siitä, että pitäisi riisua jonkun uuden edessä, kun olet ollut yhden ihmisen kanssa 20 vuotta, kauhistutti. Laihduin mieheni kuoleman jälkeen, mutta sitten söinkin niin, että lihoin yli satakiloseksi, Hanna muistelee OHO TV:n haastattelussa.

Paino jojoili pitkään ennen kuin Hanna havahtui siihen, että koko laihduttaminen oli epäterveellä pohjalla. Hän tajusi yrittävänsä korjata sisäistä pahoinvointiaan ulkokuorta muuttamalla. Alkoi kokonaisvaltainen elämäntapamuutos, joka tarkoitti pikadieeteistä luopumista ja uusien ajatusmallien opettelemista. Lähtöpisteestä tähän päivään on vierähtänyt kymmenen vuotta. Sinä aikana Hanna on pudottanut pysyvästi 28 kiloa ja juossut maratonin. Matka ei ole ollut helppo, eikä se ole tullut päätökseen vieläkään.

– Olen tehnyt todella paljon töitä oman mieleni kanssa ja matkaa on vielä edessä, Hanna toteaa.

Itsensä kehittämisestä on muodostunut Hannalle ajan saatossa ura. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, Pieni pala taivasta ja nykyään hän auttaa elämäntapamuutosvalmentajana myös muita löytämään sisäisen tasapainon.

Hyvä olo edellä

Hanna kuvailee itseään perusluonteeltaan positiiviseksi ihmiseksi. Se on auttanut häntä selviytymään vaikeista ajoista. Hän on onnistunut kääntämään vastoinkäymiset voimavarakseen, sillä hän ammentaa työssään juuri omista kokemuksistaan. Hän kertoo asiakkailleen avoimesti omista virheistään ja toisaalta asioista, jotka hän on oppinut matkan varrella.

– Olen kokeillut kaikki mahdolliset dieetit. Kaksi viikkoa on mennyt hyvin ja sitten on tullut romahdus. Sittemmin olen tajunnut, miten epärealistista oli olettaa, että kahdessa viikossa kaikki muuttuu. Selitän asiakkailleni, miten löin päätäni seinään. Elämäntapamuutos on lopullinen muutos.

Nyt Hannan oma paino on pysynyt paikoillaan jo nelisen vuotta. Hän syö terveellisesti, muttei kiellä itseltään herkkuja silloin, kun tuntee siihen tarvetta.

– Jos tekee mieli, niin syön pizzan. Se ei ole sortumista, se kuuluu elämään. Nyt ruokailu tarkoittaa hyvää oloa, en syö enää suruun niin kuin ennen, hän toteaa.

Oman muutoksensa aikana Hanna treenasi itsensä nollakunnosta maratonille. Hän lähti liikkeelle rauhallisista kävelylenkeistä ja luonnossa samoilusta; edistystä tapahtui pikku hiljaa. Hän uskookin, että liikuntaa pitäisi tehdä ilon kautta, ei itseään piiskaamalla.

– Jos tuntuu, ettei ole fiilistä mennä salille, älä mene. Jos teet sen pakosta, se ei tule kantamaan. Muutosta tehdään oma sisäinen hyvinvointi edellä niin, että mieli alkaa korjaantumaan. Tee asioita niin, että mieli ja keho voivat hyvin.

Hanna muistuttaa, ettei elämäntapamuutoksessa ole kyse kilojen ja kalorien laskemisesta. Tavoitteena on tuntea olonsa hyväksi omassa kehossaan.

– Pointti ei ole se, etteivätkö ihmiset ei saisi olla isokokoisia. Kyse on siitä, että jos on niin kiinni siinä huonossa itsetunnossa, että elämä pyörii huonon olon ja painon ympärillä, sillon sinulla on todellinen tarve muuttaa elämääsi, koska et ole sinut painosi kanssa. Mutta meitä saa olla kaikenkokoisia. Jos on sinut itsenä kanssa, se on kaunista.

Ulkonäköpaineita

Hanna kohtaa työssään kaikenikäisiä naisia, mutta heillä kaikilla on jotain yhteistä. Heillä ei ole hyvä olla kehossaan. Siitä Hannalla on paljon omakohtaista kokemusta ja hän tietää, miten suuren varjon negatiivinen kehonkuva ja huono itsetunto voivat langettaa. Kun elämäntapamuutos onnistui, se auttoi Hannaa näkemään itsensä uudessa valossa.

– En tarkoita, että meidän pitää olla ulkoisesti olla hyvännäköisiä. Kun teet elämäntapamuutoksen ja panostat itseesi, se tehdään itseä varten. Sitä kautta sinulle tulee kaikin tavoin parempi olo ja siinä samalla saa sitä itsetuntoa takaisin, hän selittää.

Sosiaali- ja terveysalan ihmisenä Hanna työskentelee paljon nuorten kanssa. Itsetunto on keskeinen teema, sillä monen nuoren keho on jatkuvasti esillä ja arvostelun kohteena sosiaalisessa mediassa.

– Jos minä saisin päättää, niin yksikään alle 18-vuotias ei olisi Facebookissa ja Instassa. Meidän digiharppaus ja kasvaminen kiinni tähän somemaailmaan on tapahtunut liian nopeasti, me emme ole pysyneet siinä perässä. Se, mitä me perhekodilla teemme, on somekasvatus. Lapsille tulisi heti tehdä selväksi, että somessa on epärealistisia kuvia ja että se ei ole todellisuutta, hän selittää.

Selvää on, että nuorten naisten kohtaamat ulkonäköpaineet ovat valtavat, eikä Hanna moiti heitä, jotka päättävät ehostaa itseään kosmeettisin toimenpitein. Hän kuitenkin toivoo, ettei hoitoihin mentäisi parantamaan omaa sisäistä pahoinvointia.

– Jos joku asia oikeasti häiritsee sinua ja pystyt tekemään asialle jotain, niin ei se ole synti. Mutta ulkoinen parannus ei auta, jos sisällä ei ole asiat kunnossa. Silloin mennään väärää reittiä, jos mennään rahalla ostamaan sitä hyvää oloa.

Hanna muistuttaa, että itsensä hyväksyminen on loppujen lopuksi sisäinen, ei ulkoinen matka.

– Se on sitä, että oppii arvostamaan itsessään niitä hyviä puolia. Muistan, miten menin peilin eteen silloin kun olin lihonut ja katsoin vain niitä kohtia, jotka minua ärsyttivät. En hoksannut katsoa kokonaisuutta, enkä niitä parhaita puoliani. Minulle on aina sanottu, että minulla on kauniit silmät, mutta en muistanutkaan koko silmiä. Kun oppii ajattelemaan niitä asioita itsessään, joista on itse aina tykännyt, niin silloin oppii näkemään kokonaisuuden eri tavalla. Se ei ole helppoa ja se vaatii aikaa, mutta se oikeasti toimii.

Aika toteuttaa unelmia

Elokuussa 46 vuotta täyttävä Hanna jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa päivityksiä omasta muutoksestaan, sillä hänestä on tärkeää näyttää ihmisille, että koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä kohti uusia tavoitteita.

– Ihmiset näkevät, että hei haloo, tuohan on mummo ja tuohan elää ja tekee asioita. Se elämä ei ole vielä menetetty siinä vaiheessa, päin vastoin.

Hänen mielestään moni hänen ikäisensä on jo tuudittautunut siihen uskoon, että elämä on vakiintunut raiteilleen ja valittu polku on kiveen hakattu.

– Kuulen paljon sitä, että olis pitänyt silloin nuorempana. Ei ajatella että meillähän on elämä vielä kesken. Koskaan ei ole myöhäistä. Se, että toteutat itseäsi, antaa sinulle sisäisiä voimavaroja, olit sitten neli-, viisi- tai kuusikymppinen, Hanna painottaa.

Länsimaisessa kulttuurissa nuoruutta ihannoidaan yli kaiken. Etenkin naisille kaupataan ajatusta, että ulkonäkö on kaikki kaikessa ja kun siihen ilmestyy säröjä, peli on menetetty. Hanna on kuitenkin hoksannut, että ikä tuo mukanaan myös paljon positiivista.

– Arvostan sitä, että minulla on ikää yli neljänkymmenen, koska se elämänkokemus on antanut minulle voimaa lähteä oikeasti tekemään haluamiani asioita. Elämänkokemus on se voimavara, jonka avulla voidaan murtaa ne tunnelukot ja lähteä tekemään.

Hänen mukaansa elämäntapamuutoksen tärkein anti onkin ymmärrys siitä, etteivät asiat ole pelkkää pintaa. Ikääntyminen ei ole negatiivinen asia, jos elämä on tasapainossa.

– Se on se sisäinen hyvinvointi. Kun kehomme voi hyvin, se näkyy ihossa ja mielialassa. Jos voit sisältä hyvin ja tulee ryppyjä, niin so what. Sinä loistat kuitenkin.

Hanna ei aio lakata toteuttamasta unelmiaan vain siksi, että ikävuosia kertyy.

– Olen aina haaveillut kitaran soitosta ja isä osti minulle 30-vuotislahjaksi kitaran. Se kitara on ollut minulla viisitoista vuotta ja nyt olen vihdoin päättänyt toteuttaa tuon haaveen. Lähden nyt tekemään niitä asioita, joita olen aina halunnut, mutta en ole uskaltanut.

Hanna on aikanaan käynyt laulutunneilla ja osallistunut jopa kilpailuihin, mutta huono itsetunto teki nuorempana muiden edessä esiintymisestä vaikeaa. Iän myötä itsevarmuutta on kertynyt niin, ettei laulaminen enää jännitä, mutta kitaraan tarttuminen palautti vanhat pelot mieleen.

– Huomaan, että siinä on nyt joku iso lukko. Minun pitää tehdä töitä sen kanssa, että saan sisäistettyä sen ajatuksen, että ei tarvitse hävetä, vaikka vasta opettelen. Mutta aion tehdä sen. Aion soittaa kitaraa ja laulaa ihmisten edessä. Ikä ja oma sisäinen kasvuni ovat tuoneet minulle rohkeutta ja tiedän, että vaikka minua nyt pelottaa, niin minä tulen sen tekemään, Hanna lupaa.

Samaa sanomaa hän haluaa levittää myös muille. Hän toivoo voivansa rohkaista ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Ohjelmassaan Pieni pala Hannaa OHO TV:llä Hanna ja hänen vieraansa puhuvat itsetunnosta ja kannustavat ihmisiä tekemään positiivisia muutoksia elämässään.

– Haluan sanoa ihmisille, että heillä on oikeus olla sellaisia kuin he ovat ja tehdä juuri niitä asioita, joita he haluavat. Kehotan heitä poistamaan negatiiviset ihmiset ja ajatukset ympäriltään, koska niiden läsnä ollessa et pysty toteuttamaan itseäsi. Ei välitetä ihmisten kommenteista, eikä vertailla muihin, vaan ollaan ainutlaatuisia, omia itsejämme.