OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuvituskuva: Keenan Constance

Eurooppaan halutaan yhteiset pelisäännöt uhkapelialan valvontaan

Suomessa uhkapelaaminen ja sen markkinointi on melko tiukasti säänneltyä, ja tuore arpajaislaki tiukensi sääntöjä entisestään. Suomi on oman monopoliyhtiö Veikkauksensa kanssa hieman eristäytynyt muun Euroopan uhkapelikeskustelusta, mutta yhteistyö voisi edistää alan valvontaa ja kehitystä myös meillä.

Tällä hetkellä Euroopassa puhutaan yhtenäisten käytäntöjen lisäämisestä uhkapelialan valvontaan. Tämä tekisi kansainvälisesti toimivien pelioperaattoreiden, pelinkehittäjien ja valvontaelinten toiminnasta helpompaa ja tehokkaampaa ja vähentäisi byrokratian mukanaan tuoman ylimääräisen työn määrää.

Kuvaillun kaltainen yhteinen säännöstö on vielä paljolti ajatuksen asteella. Sitä kohti on kuitenkin jo otettu askelia, kun useiden Euroopan maiden peliviranomaiset ovat lähteneet keskustelemaan toimenpiteistä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Konkreettisesti nämä tavoitteet saattaisivat näkyä esimerkiksi netissä toimivien pelioperaattorien kasvavina velvoitteina ongelmapelaamiseen puuttumisessa ja sen ehkäisemisessä; niiden casino voisivat tulevaisuudessa olla aiempaa enemmän vastuullista pelaamista edistävällä tavalla suunniteltuja.

Ranska ja Belgia solmivat sopimuksen tiedonvaihdosta

Ranskalaisten ja belgialaisten pelisääntelyviranomaisten välillä on vastikään allekirjoitettu sopimus, joka mahdollistaa näiden toimijoiden välisen yhteistyön. Tämän tavoitteena on uhkapelialan sääntelytoimien parantaminen molemmissa maissa tiedonvaihdon avulla. Naapurivaltioiden yhteistyön toivotaan olevan hedelmällinen myös alan yleisen edistämisen saralla.

Ranskan peliviranomainen (ANJ) ja Belgian uhkapelikomissio (BGC) aikovat tulevaisuudessa laatia yhteisiä raportteja kerätyn tiedon pohjalta. He tulevat myös keskustelemaan kaikista sääntelyyn liittyvistä mahdollisista muutosehdotuksista yhdessä. Kummankin osapuolen edustajien, Isabelle Falque-Pierrotinin ja Magali Clavien, allekirjoittama sopimus on luettavissa ranskaksi BGC:n verkkosivuilla.

ANJ:n johtaja Falque-Pierrotin nimitettiin hiljattain myös The Gaming Regulators European Forumin (GREF) puheenjohtajaksi. Tämän organisaation päätehtävänä on juuri yhteisten käytäntöjen luominen uhkapelialalle Euroopassa. Falque-Pierrotinin nimitys tulee varmasti auttamaan tuomaan tätä tavoitetta lähemmäksi.

Iso-Britannia ja Malta aloittavat yhteistyön

Maltan peliviranomainen (MGA) ja Iso-Britannian uhkapelikomissio (UKGC) yhdistävät voimansa Euroopan pelialalla. UKGC:n edustajat vierailivat äskettäin Maltalla keskustelemassa MGA:n johtajien kanssa maiden yhteisistä tavoitteista. MGA kertoo, että maiden viranomaiset pyrkivät jatkossa yhdessä edistämään vastuullista ja reilua uhkapelaamista.

Yhteistyötä maiden välillä on ollut ennenkin, mutta tätä sidettä halutaan nyt vahvistaa. Maltan ja Iso-Britannian vastuullisen pelaamisen osastot alkavat keskustella keskenään, ja viestintää aiotaan parantaa esimerkiksi urheiluvedonlyönnissä tapahtuvan ottelumanipulaation ja koko uhkapelialaan liittyvän rahanpesun torjumiseksi.

Tapaamisessa esille otettiin myös MGA:n vuonna 2022 julkaisema testialusta, jolla on kokeiltu hajautetun pääkirjan teknologian (DLT) ja virtuaalisten tokenien yhdistämistä pelaamiseen. MGA ei kuitenkaan avannut tämän keskustelun tuloksia.

Näiden kahden viranomaisen tahoilta on heitelty ilmaan myös niin sanotun aiesopimuksen allekirjoittamista. Tämä tekisi yhteistyöstä virallisempaa ja edistäisi osaltaan yhteisten säännösten luomisen mahdollisuutta. Aiesopimus ei kuitenkaan ole vielä kumpaakaan osapuolta velvoittava sopimus, vaan ennemminkin neuvotteluiden apuväline ja askel kohti lopullista sopimusta.

Eurooppalaiset standardit kiinnostavat myös muualla

Eurooppalaisten pyrkimykset yhtenäisemmän uhkapelialan luomiseksi eivät ole jääneet huomaamatta muualla maailmassakaan. Ghanan pelikomissio vieraili Maltalla toukokuun lopussa ja tapasi myös MGA:n edustajia. MGA kertoi tapaamisen tavoitteena olleen yhteistyön edistäminen ja uhkapelialan valvontaan liittyvien käytäntöjen jakaminen.

Ghanaa kiinnostaa MGA:n sääntelyjärjestelmän vienti ja käyttöönotto Länsi-Afrikan maissa. Eurooppalaisella yhteistyöllä on täten potentiaalia muuttua kansainväliseksi yhteistyöksi. Tulevaisuudessa voi siis siintää varsin laajat yhteiset käytännöt jopa eri mannerten välillä. Tämä auttaisi pelialaa kasvamaan ja kukoistamaan ilman, että se aiheuttaisi samalla peliongelmien kasvua.

Tällaiseen unelmaan on vielä pitkä matka, mutta viimeaikaiset kädenpuristukset eri maiden peliviranomaisten välillä ovat sysäys oikeaan suuntaan. Yhteistyön voima on suuri, ja myös Suomella voisi olla annettavaa tähän juuri nyt vilkkaana käyvään keskusteluun. Meillä pohditaan tällä hetkellä lisenssijärjestelmään siirtymistä Ruotsin mallia seuraten. Aiheesta ollaan montaa mieltä, ja se aiheuttaa ymmärrettävästi myös huolta. Järjestelmän uudistaminen voisi kuitenkin toisaalta avata ovia kansainväliseen yhteistyöhön ja yhteiseen hyvään pelialan valvonnan kehittämisen kautta.