OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Glögikakku kukkakaalista – näin syntyy moderni joulupöytä Apetitin Kasvisruokamestarin tapaan

Joulu tuo monelle mieleen rakkaat, perinteiset ruoat ja herkut, kuten laatikot, riisipuuron ja piparkakut. Ehkäpä tänä vuonna olisi kuitenkin aika kokeilla jotakin uutta. Tuo uutta twistiä ja jännittäviä, kasvispainotteisia makuja joulupöytään kasvisruokamestari Teemu Hurstin resepteillä.

”Tämän vuoden jouluresepteissä yhdistetään joulun tuttuja makuja ja raaka-aineita uusilla ja yllättävillä tavoilla. Esimerkiksi punajuuripyöryköillä ja vuohenjuustolla täytettynä perinteisestä tähtitortusta tulee herkullinen, suolainen versio. Punajuuripyörykkä-vuohenjuustotähtitortut syntyvät yhtä helposti kuin perinteiset makeat tortutkin”, kertoo Hursti.

Joululaatikoiden lisäksi pöytään katetaan tänä vuonna jouluinen bataatti-juuresgratiini. Täyteläisessä gratiinissa on myös häivähdys kanelia ja kardemummaa. Kun gratiinin kasvikset löytyvät vieläpä helposti yhdestä pussista pakastealtaasta, jää kokille enemmän aikaa muihin joulupuuhiin.

Juuresleipää ja kasvisjälkiruokia

Itse tehty leipä viimeistelee joulupöydän kokonaisuuden maistuvasti ja tyylikkäästi. Rouhea ja makea juures-saaristolaisleipä saa syvän makunsa vaivattomasti Apetitin pakasteuunijuureksista. Nauti leipä sellaisenaan, jouluaterian lisukkeena tai helpon ja merellisen kasvis-katkarapu skagenin kanssa.

”Ruoka on monelle tärkeä osa joulunviettoa, joten siksi se on hyvä aika kokeilla uusia asioita keittiössä. Kokeilut voi aloittaa pienin askelin esimerkiksi hölskyherneillä, jossa joulupöydän perinteiset herneet saavat lisäpotkua hölskykurkkujen makumaailmasta”, Hursti vinkkaa.

Uusiin reseptikokeiluihin voi aina yhdistää myös tuttuja ja turvallisia lisukkeita, kuten rosollia.

Myös joulun makeita herkkuja ryydittää tänä vuonna aimo annos kasviksia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi valkosuklaa-kukkakaali-glögikakku? Kyllä, meistäkin se kuulosti aluksi oudolta. Joulupöydän puhutuin kakku on kuitenkin herkullinen päätös aterialle – kokeile ja rakastu!

Vihreät kuulat -klassikkomarmeladia on viime vuosina maisteltu monenlaisissa jouluherkuissa. Tänä jouluna se saa kaverikseen pienemmät vihreät kuulat – eli kotimaiset pakasteherneet. Herne-piparkakkuhyve on kepeä ja raikas päätös täyttävälle jouluaterialle.

”Uusien reseptien myötä joulupöydän anti pysyy kiinnostavana ja maistuvana vuodesta toiseen. Uutta kokeilemalla on myös mahdollista löytää tulevia klassikoita, jotka jäävät ruokalistalle vuosikausiksi”, Teemu Hursti summaa.