OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Jäätelökysely: Yli neljäsosa suomalaisista ei usko sokerilakkoon

Kesäherkuttelun jälkeen moni keventää ruokavaliotaan. Ehdoton sokerilakko ei kuitenkaan ole suomalaisten suosiossa, paljastaa tuore valtakunnallinen kysely. Kyselytutkimuksen mukaan yli 27 prosenttia kuluttajista ajattelee, että tiukka ruokavalio, jossa sokeri on kokonaan kielletty, voi aiheuttaa ongelmia.

Suomalaiset ovat yli kymmenen vuoden ajan olleet kansa, joka syö neljänneksi eniten jäätelöä maailmassa. Froneri Finlandin teettämän kyselyn mukaan moni ei ajattele herkuttelusta mustavalkoisesti. Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että jäätelöä voi syödä huoletta, jos ruokavalio on monipuolinen.

– Ravitsemustieteilijöiden mukaan liian tiukka ja rajoitettu ruokavalio ei ole hyväksi. Kyselytulosten perusteella ilahduttavan moni osaa nyt suhtautua herkutteluun suositusten mukaan: kohtuudella ja joustavasti, Froneri Finlandin jäätelöiden tuotekehityksestä vastaava Marja Lepistö toteaa.

Yli viidesosa ostaisi jäätelöä useammin, jos siinä olisi vähemmän sokeria. Keinotekoisia makeutusaineita suomalainen ei jäätelöön halua. Useampi kuin seitsemän kymmenestä ajattelee, että paras tapa makeuttaa vähäsokerinen jäätelö on käyttää sokeria, mutta tavallista vähemmän.

– Aspartaami on suomalaisten selvä inhokki. Vain vajaat viisi prosenttia vastaajista kertoo, että se olisi paras tapa makeuttaa vähäsokerinen jäätelö. Stevia sai kyselytutkimuksessa hieman suuremman suosion. Sen valitsisi jäätelön makeutusaineeksi 15,5 prosenttia vastaajista. Näin ollen meille oli tärkeää tehdä uudet tuotteemme ilman keinotekoisia makeutusaineita, Lepistö sanoo.

Sokerin määrä ei kuitenkaan ohjaa kaikkien ostopäätöksiä. 48,6 prosenttia vastaajista sanoo valitsevansa vähäsokerisen jäätelön vain, jos kiinnostava makuvaihtoehto sattuu olemaan vähäsokerinen.

Lähde: Froneri Finland Oy