OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Mining Oy

Kaivoslakiuudistusta vaativa kansalaisaloite sai tarvittavan määrän allekirjoituksia

Kansalaisaloite kaivoslain muuttamiseksi siirtyy eduskunnan käsittelyyn saatuaan tarvittavan määrän allekirjoituksia. 

– On hyvä, että kaivostoiminnasta ja raaka-aineista keskustellaan. Metallit ja mineraalit olivat monella tapaa esillä myös eri puolueiden ohjelmissa eduskuntavaaleissa, toteaa Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Kaivosteollisuus ry odottaa syksyllä alkavalta kaivoskeskustelulta kokonaisvaltaista lähestymistä. Tarvitsemme raaka-aineita ja Suomessa on alaan liittyen paljon mahdollisuuksia. Moderni suomalainen yhteiskunta voi olla esimerkkinä siitä, miten kannamme oman vastuumme yhteiskunnan raaka-ainehuollossa. 

Pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa on lukuisia kirjauksia kaivostoimintaan liittyen. Lisäksi hallitusohjelman valmistumisen yhteydessä TEM:n asettama selvityshenkilö, korkeimman hallinto-oikeuden emeritus presidentti Pekka Vihervuori luovutti kaivostoimintaa koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita koskevan raportin. 

– Muutoshalukkuutta on paljon mutta erityisesti Vihervuoren selvitysraportti vahvistaa sen, että tarvitaan laajapohjaista jatkoselvitystä. Jäämme odottamaan eduskunnan ja hallituksen toimenpiteitä, toteaa Suomela.  

– Yhteiskunta tarvitsee metalleja ja mineraaleja. Ilmastonmuutoksen hallintaan tarvitaan uusia teknologiaratkaisuja, ja niihin kaivostoiminnan tuotteita. Esimerkiksi akkuklusteri tarjoaa Suomelle uusia mahdollisuuksia teknologian ja samalla työpaikkojen luomiseen, jatkaa Suomela.

Teksti: Kaivosteollisuus ry


Vuoden alussa Oho Live TV vieraili Ylläkset Ystävät ry:n järjestämässä tilaisuudessa, jossa keskusteltiin Hannukainen Mining Oy:n toiminnasta Pohjois-Suomessa. Katso koko tilaisuus tästä: