OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kitaralegenda Steve Vai julkaisi uuden kappaleen – näin käy soitto vain vasemmalla kädellä

Kolminkertainen Grammy-voittaja ja viisitoista kertaa ehdokkuuksia kahminut Steve Vai sai leikkaushoitoa vaatineen rasittuman oikeaan käteensä soitettuaan ”hankalahkoa” sointua, kuten muusikko itse asian ilmoitti, yhtäjaksoisesti 20 minuuttia.

Palautuessaan leikkauksesta Steve päätti kirjoittaa yhdelle kädelle sopivan legatotekniikkaa hyödyntävän kappaleen fanien iloksi. Pääset katsomaan hiljattain valmistuneen Knappsack-kappaleen alta olevalta videolta.

Vaita pidetään yleisesti yhtenä maailman nopeimmin soittavista ja taitavimmista kitaristeista. Muusikonura Vailla alkoi kunnolla vasta täysi-ikäisenä nuotintamalla Frank Zappan kappaleita ja kitarasooloja 1970-luvun lopussa, josta hän siirtyi yhtyeen kitaristiksi 1980-luvun alkupuolella. Zappa kutsui Vaita usein hänen “pieneksi italialaiseksi virtuoosikseen”, ja Vai on usein lueteltu Zappan albumien tekijäluettelossa kitaratemppuilijana sekä mahdottomien kitaraosuuksien tekijänä.