OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Liikenne vilkastuu kesäteillä – suunnittelulla ja omalla asenteella voit vaikuttaa lomamatkasi sujuvuuteen ja turvallisuuteen

Kesä on hyvässä vauhdissa ja mökkimatkailun suosio huipussaan. Perinteisesti kesällä liikenne vähenee Uudellamaalla ja vilkastuu muualla. Liikenteen määrän kasvaessa nousevat myös henkilövahinkoja vaativien onnettomuuksien määrä. Ratin taakse kaivataan nyt kesäistä mieltä ja rentoa asennetta.

Tilastojen mukaan niin autot kuin autoilukin lisääntyvät kesäkaudella, ja liikenteeseen palaavat myös moottoripyörät. Uudellamaalla liikenteen määrä laskee normaalitasosta, kun taas muualla Suomessa määrät kasvavat.

– Tämä kesä tulee todennäköisesti olemaan vähintään yhtä vilkas kuin aiemmatkin, ellei vilkkaampikin: mökkejä on ostettu ja vuokrattu ennätystahtia, ja myös asuntoautoille ja -vaunuille on ollut kysyntää. Ulkomaanmatkoille ei vielä lähdetä, joten monen suomalaisen katse on kääntynyt kotimaan kohteisiin, kertoo Fennian ajoneuvovakuutuspalveluista ja -vahingoista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen.

Kesämieltä ratin taakse

Kesäkuukausina liikenteen määrä Uudenmaan ulkopuolella lisääntyy, ja silloin lisääntyvät myös onnettomuusriskit. Onnettomuusriskiä lisäävät myös mahdollisesti pidemmät ajomatkat – monen tunnin istuminen ratin takana vaikuttaa luonnollisesti reaktionopeuteen.

– Jos lasketaan kaikki teillä sattuvat onnettomuudet, niin talvella ja erityisesti tammikuussa on yleensä sattunut enemmän kolareita kuin muuna aikana, mutta kesällä taas on sattunut enemmän henkilövahinkoja. Talven haasteita ovat pimeys ja liukkaat tiet, kun taas kesällä haasteita ovat lomaruuhkat ja hätäinen ajaminen, Pöyhönen selittää.

Pöyhönen toivookin kesälomamieltä ratin taakse.

– Kannattaa ennen kaikkea ottaa se asenne, että rentoutuminen alkaisi jo autossa. Kiire on yksi pahimpia riskitekijöitä liikenteessä, ja raskas kaasujalka säästää matkanteossa tutkitusti melko vähän aikaa.

Hänen mukaansa matka kannattaa suunnitella etukäteen. Kun auto on huollettu, matkassa on riittävästi polttoainetta ja autossa juotavaa, mukavuus ja turvallisuus paranevat. Pidemmälle matkalle kannattaa miettiä riittävästi taukopaikkoja, jotta ratissa ei pääse väsähtämään. Pöyhönen kehottaa myös nauttimaan itse matkanteosta, ei ainoastaan määränpäästä.

– Suomi on täynnä upeita paikkoja, joissa kannattaa matkan aikana vierailla. Hienoja maisemia ja persoonallisia paikkakuntia. Toreja, kahviloita, luonnonpuistoja. Tämä koronaepidemia on kaikkiaan ollut todella ikävä asia, mutta nyt kun näyttää siltä, että suomalaiset liikkuvat tänä kesänä paljon kotimaassa, niin toivottavasti se helpottaa myös suomalaisten matkailuyrittäjien tilannetta.

Vastuuton ajaminen ja varkaudet lisääntyvät kesäisin

Pöyhösen mukaan kesäliikenteen haasteisiin lukeutuvat vastuuton ajaminen ja rikollisuus. Rattijuopumukset lisääntyvät erityisesti kesäisin, samoin ylinopeudet ja muut liikennerikkomukset.

– Erityisesti juhannusviikonloppu näkyy ikävällä tavalla tilastoissa. Liikennemäärät laskevat reippaasti, mutta onnettomuuksia sattuu paljon erityisesti juuri ennen juhannusta. Itse juhannuksena liikenneonnettomuuksien määrä laskee siinä missä liikennekin, mutta loukkaantumisten ei, eli niitä tapahtuu suhteessa enemmän.

Kesällä liikkeellä eivät ole ainoastaan lomalaiset. Viime vuonna varsinkin ajoneuvojen varkaudet lisääntyivät selvästi kesäaikaan.

– Ajoneuvovarkauksien lisäksi meidän tilastojemme mukaan autojen ilkivaltavahingot lisääntyivät viime vuona reippaasti edellisvuoteen verrattuna, ja myös tänä vuonna näyttää tulevan nousua. Ilkivaltavahingot lisääntyvät erityisesti kesäaikaan, jolloin ne ovat olleet perinteisesti huipussaan.

Kesäautoilu saattaa tarkoittaa kokemattomampia kuskeja vilkkaammassa liikenteessä

Autoja ilmoitetaan liikennekäyttöön kesäaikaan selvästi enemmän kuin talvella. Moni saattaa siis pitää autoa käyttämättömänsä lumisen ajan, ja ottaa käyttöön vasta kesäksi.

Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ajoneuvoja on ilmoitettu liikennekäyttöön huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina vastaavana ajankohtana. Toisaalta autokauppa on pysynyt samalla tasolla aiempiin vuosiin verrattuna.

– Uusia autoja on myyty ensimmäisellä neljänneksellä hieman vähemmän kuin aiemmin vastaavana ajankohtana, ja käytettyjen autojen myynti on pysynyt ennallaan. Voi siis olla, että kesäautoja on otettu käyttöön tavallista aikaisemmin, Pöyhönen miettii.

Pöyhösen mukaan kesäautojen kanssa on syytä huolehtia, että auto on kunnossa ja huollettu.

– Kokeneempien ja ympäri vuoden ajavien on pitää mielessä siellä tien päällä, että joukossa saattaa olla myös kokemattomampia kuskeja tai kuskeja, joiden ajotuntuma on vähäisempi. Tämä korostuu tilanteissa, joissa vaaditaan nopeita päätöksiä kovissa vauhdeissa. Senkin vuoksi olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei ainakaan itse lähtisi hätäilemään liikenteessä.

Lähde: Fennia