OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Liikuntaharjoittelu tukee päiväkoti-ikäisten lasten oppimista

Toimi ja opi -harjoitusohjelmassa käytetään lasten satukirjoja sekä erilaisia liikunnallisia välineitä kuten palloja. Kuva: Pinja Jylänki.

Väitöstutkimus osoittaa, että päiväkoti-ikäisten lasten kognitiivisia ja varhaisia akateemisia taitoja voidaan tukea liikkumisella. Taidot kehittyvät etenkin, jos liikkuminen sisältää motoristen taitojen harjoittelua tai jos liikkumista yhdistetään opeteltavaan aiheeseen.

Viime vuosina on nostettu esiin huoli siitä, että lapset ja nuoret liikkuvat vähemmän ja ovat motorisesti heikompia aiempiin sukupolviin verrattuna. Samanaikaisesti on noussut huoli esimerkiksi matemaattisten ja kielellisten taitojen heikentymisestä, ja yhä useampi lapsi kouluissa ja päiväkodeissa tarvitsee tukea oppimisessaan. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikkumattomuus on uusi riskitekijä taitojen kehityksen kannalta.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Pinja Jylänki selvitti tutkimuksessaan, voiko fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen harjoittelu tukea päiväkoti-ikäisten lasten kognitiivisten ja varhaisten akateemisten taitojen kehitystä.

Liikkumista kannattaa yhdistää opeteltavaan aiheeseen
Pinja Jylänki tarkasteli väitöskirjansa kirjallisuuskatsauksissa yhteensä 57:ää aiheesta aiemmin tehtyä tutkimusta. Noin 70 prosenttia tutkimuksista oli löytänyt myönteisiä vaikutuksia motoristen taitojen ja fyysisen aktiivisuuden harjoittelusta kognitiivisiin ja varhaisiin akateemisiin taitoihin.

Vaikutuksia oli havaittu erityisesti lasten muistissa, toiminnanohjauksessa sekä kielellisissä ja matemaattisissa taidoissa. Suurimmat vaikutukset havaittiin motoristen taitojen harjoittelun seurauksena tai silloin, kun liikkumista yhdistettiin opeteltavaan aiheeseen.

– Tulokset puoltavat ajatusta siitä, että toisen taidon harjoittaminen, tässä tapauksessa motoristen taitojen harjoittaminen, tukee toisen taidon eli varhaisten akateemisten tai kognitiivisten taitojen oppimista enemmän kuin pelkkä määrällinen liikkumisen lisääminen, Pinja Jylänki sanoo.

Tutkimusten perusteella on myös suositeltavaa yhdistää eri taitojen harjoittelu keskenään, sillä yhdistetyn harjoittelun havaittiin olevan tehokkaampaa verrattuna pelkkään motoristen taitojen tai fyysisen aktiivisuuden harjoitteluun.

Tutkimusala on kuitenkin verrattain uusi, ja tulosten varmistamiseksi korkealaatuista tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää.

Harjoitusohjelma kavensi oppimiseroja varhaisissa matemaattisissa taidoissa
Pinja Jylänki kehitti väitöskirjassaan kirjallisuuskatsauksen pohjalta Toimi ja opi -harjoitusohjelman. Motoristen ja matemaattisten taitojen harjoitusohjelma on suunniteltu suomalaisen varhaiskasvatuksen käyttöön. Ohjelma tukee lapsia, joilla on haasteita varhaisten matemaattisten taitojen kanssa.

Toimi ja opi -harjoitusohjelma yhdistää matemaattisten käsitteiden harjoittelua motoristen taitojen harjoittelun kanssa. Matemaattisia suhdetaitoja kuvaavia käsitteitä, kuten enemmän ja vähemmän tai puolikas ja kokonainen, harjoiteltiin ensin lapsille luettavassa tarinassa ja sen jälkeen samoja käsitteitä otettiin osaksi motoristen taitojen harjoittelua. Harjoittelun vaikutuksia tarkasteltiin yhteensä 36 lapsella.

Harjoittelun vaikutukset olivat tutkimuksen mukaan myönteisiä. Vaikutukset näkyivät vielä noin kahdeksan viikkoa harjoittelun päättymisen jälkeen. Myös erot matemaattisissa suhdetaidoissa pienenivät kahdeksan viikon aikana harjoittelun alussa heikosti ja ikätasoisesti suoriutuvien lasten välillä, eikä ryhmien välillä ollut merkitseviä eroja enää harjoittelun loputtua.

– Tämän tuloksen uutuusarvoa lisää se, että aikaisemmissa varhaisten matemaattisten taitojen harjoitusohjelmissa pitkäaikaisia vaikutuksia tai erojen kaventumista heikommin ja ikätasoisesti suoriutuvien lasten välillä ei ole usein löydetty, Pinja Jylänki sanoo.

Jylänki jatkaa Helsingin yliopiston Active Numeracy -tutkimusryhmän kanssa Toimi ja opi -harjoitusohjelman tutkimista vielä isommalla otoksella. Ohjelman vaikutuksia verrataan myös pelkkään motoristen tai matemaattisten taitojen harjoitteluun, jotta harjoittelun vaikutuksista saadaan lisää tietoa. Tutkimusten valmistuttua harjoitusohjelma julkaistaan kaikkien vapaaseen käyttöön.

LitM Pinja Jylänki väittelee 5.5.2023 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Active Early Interventions – Supporting Preschoolers’ Cognitive and Academic Skills with Fundamental Motor Skill and Physical Activity Interventions”.

Lähde: Helsingin yliopisto