OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

MAARATA: Jesse Mustonen ajoi kauden parhaat MM-pisteet

Maaradan MM-sarjan neljäs kilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Morizessa Ranskassa. Varkautelainen Jesse Mustonen on ollut viime aikoina kovassa vireessä joten hyvää sijoitusta oli lupa odottaa.

Jesse vastasi odotuksiin taistelemalla Morizen illassa upeasti. Avauserästä tuli kolmossijan myötä kaksi pistettä. Harmittavasti Tsekin Martin Malek nappasi viime metrien ohituksella kakkossijan varkautelaisen käsistä.

Jessen toinen erä oli upea taistelu. Saksan Lukas Fienhage antoi kovaa prässiä Jesselle, mutta savon miehen kantti kesti ja tuloksena komea erävoitto.

Kolmannen kerran Jesse oli radalla erässä 9. Erä jouduttiin uusimaan, sillä Hollannin Theo Pijper kaatui kakkoskurvissa. Uusinta oli Jesseltä jälleen todellinen taistelu, sillä mies piti hienosti hallitsevan maailmanmestarin Martin Smolinskin takanaan ja saavutti ruutulipun toisena britti Chris Harrisin jälkeen.

Neljännessä erässään varkautelainen kasvatti pistepussiaan kahdella ylitettyään maalilinjan kolmantena. Varkautelaisen viides ja viimeinen alkuerä tuotti myös kolmannen sijan ja kaksi pistettä.

Yhteensä alkueristä Mustonen ajoi komeasti 13 pistettä ja se riitti hienosti semifinaaliin.

Kivenkovassa semifinaalissa kolmosradalta startannut Jesse saavutti ruutulipun kovan taistelun jälkeen neljäntenä ja kasvatti pistepottiaan vielä yhdellä pisteellä. Erän voitti MM-sarjassa kolmantena oleva Ranskan Mathieu Tresarrieu ennen Smolinskia ja britti Zach Wajtknechtiä.

Jessen suoritus Morizessa oli vähintäänkin hieno. Kauden
parhaat MM-pisteet ja seitsemäs sija todella tasaisessa ja jännittävässä kilpailussa. MM-pisteissä sijoitus nousi myös seitsemänneksi.

– Ihan ok, hyvä kisa. Kauden parhaat MM-pisteet toistaiseksi. Hyvää ja ehjää kilpailua lähdin hakemaan ja se myös tuli, kommentoi Jesse.

– Finaalipaikka ois ollu otettavissa, mutta ei nyt ihan onnistunut. MM-finaalissa kun tulee huono ulostulo kurvista, niin kahta puolta tullaan välittömästi ohi. Virheisiin ei ole varaa. Oli todella tasainen kilpailu, en äkkiä muista näin tasaista, jatkaa Jesse.

– Apelle (Jessen veli) iso kiitos, teki todellisen urosmehiläisen työn. Kalusto toimi todella hyvin, toteaa Jesse lopuksi.

Tulokset:
1. Dimitri Berge Ranska 24
2. Mathieu Tresarrieu Ranska 23
3. Lukas Fienhage Saksa 18
4. Martin Smolinski Saksa 20
5. Josef Franc Tsekki 18
6. Martin Malek Tsekki 14
7. Jesse Mustonen Suomi 14 (2,4,3,2,2,1)
8. Chris Harris Iso-Britannia 11
9. Zach Wajtknecht Iso-Britannia 9
10. Theo Pijper Hollanti 9
11. Max Dilger Saksa 6
12. Andrew Appleton Iso-Britannia 5
13. Jörg Tebbe Saksa 5
14. Stephane Tresarrieu Ranska 3
15. Bernd Diener Saksa 1

MM-pisteet 4/5:
1. Dimitri Berge Ranska 95
2. Martin Smolinski Saksa 94
3. Mathieu Tresarrieu Ranska 82
4. Josef Franc Tsekki 57
5. Lukas Fienhage Saksa 57
6. Theo Pijper Hollanti 53
7. Jesse Mustonen Suomi 37
8. Chris Harris Iso-Britannia 37
9. Max Dilger Saksa 36
10. James Shanes Iso-Britannia 34
11. Andrew Appleton Iso-Britannia 29
12. Martin Malek Tsekki 27
13. Bernd Diener Saksa 24
14. Jörg Tebbe Saksa 17
15. Stephane Trsarrieu Ranska 14

MM-sarjan viimeinen kilpailu ajetaan Rodenissa Hollannissa 22. syyskuuta.

Teksti: Tomi Nevanperä, Must One’s Racing Team
Kuva: Jesper Veldhuizen