OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Mikko Alatalolta yllättävä festari-uutinen: esiintyy kesällä metallifestivaali Nummirockissa

Yli 700 kappaletta aina lastenlauluista rock-klassikoihin kirjoittanut ja yhteensä 40 albumia levyttänyt koko kansan Mikko Alatalo yllättää esiintymällä ensi kesänä vahvasti raskaamman rockin ja metallin puoleen kallistuvalla Nummirock -festivaalilla. Alatalon mukaan hänen piti esiintyä tapahtumassa jo viime kesänä, mutta tuolloin Nummirockia ei järjestetty koronapandemian takia.

Viime syksynä julkaisemassaan elämäkerrassa Alatalo muistuttaa aloittaneensa uransa rock-musiikin parissa Juice Leskisen kanssa ja aivan viime vuosinakin laulaja on viihtynyt raskaamman genren parissa.

”Pari vuotta sitten esiinnyin Iskelmä Festivaaleilla Raskasta iskelmää -bändin vierailevana solistina. Olen myös tehnyt yhteistyötä räppäreiden kanssa. Manstesteri -räpryhmän kanssa saimme kultalevyn, jonka lahjoitimme pormestari Lauri Lylylle”, muusikko kertaa.

Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa muusikko kommentoi ilmoittautuneensa esiintyjäksi pilke silmäkulmassaan.

”Tietysti tässä mennään vähän kieli poskella, ei tämä ole haudanvakavaa. Esitän todennäköisesti ainakin Anna mulle lovee -coverbiisini ja Jolsan jätkän, ehkä myös Känkkäränkän heviversiona sekä saatanpa jopa vetää Paranoidin suomeksi!” hän vihjaa haastattelussa.