OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Pandhuya Niking/Unsplash

Mobiilipelaamisen trendi on yhä nousussa

Viimeiset kolme vuosikymmentä kaikenlainen pelaaminen on kasvanut nimenomaan aikuisten piirissä. Looginen syy tähän on luonnollisesti kotitietokoneiden ja konsolipelien tulo koteihin 80-luvulla, jolloin nykyiset keski-ikäiset pelaajat olivat vasta nuoria. Tämän kasvun myötä pelaaminen on levinnyt kaikkiin ikäryhmiin ja samalla myös naisten pelaaminen on tavoittamassa aikuistenkin ryhmässä miesten pelaajamääriä.

Pelien valikoimat lisääntyvät

On luonnollista, että pelaamisen lisääntyessä myös erilaiset peligenret ovat lisääntyneet. Jo 90-luvulla markkinoille tuli nettiin myös rahapeli eli nettikasinot ja nykyään niitä pelataan lisenssoiduilla nettikasinoilla, joita voit tsekata vaikka Kasinoilmanlisenssiä.com sivustolta. Ala on varsin tarkkaan seurattu viranomaisten puolesta ja siksi kasinopelaaminen on nykyään vähintäänkin yhtä turvallista kuin mikä tahansa muukin vapaa-ajan pelaaminen.

Nettikasinoidenkin suhteen suuri kehitysaskel oli ensi kasinoiden mahdollistava mobiilipelaaminen ja sen jälkeen vielä parin vuoden päästä seurannut suoratoistotekniikalla mahdollistettu livekasinopelaaminen, joka sitten toikin entistä enemmän pelaajia nettikasinoihin kun vanhat perinteiset pelit kuten ruletti, pokeri, blackjack, baccarat, noppapelit ja onnenpyörät olivat pelattavissa oikeina peleinä vaikka kotona istuen – mutta oikean pelinhoitajan pyörittäessä rullaa, jakamalla kortit ja heittämällä nopat.

Mobiilipelaaminen nousi Aasiassa

Yksi iso syyllinen mobiilipelaamisen nopeaan kasvuun koko maailmassa ovat Aasian markkinat. Aasiassa nimittäin kotiverkot ovat niin kalliita, että tavallisella kansalaisella ei ole varaa ottaa kotiin nettiyhteyttä, mutta älypuhelimeen on. Älypuhelimesta onkin tullut miljoonille aasialaisille se ainoa tietokone, ja siksi myös ohjelmistotoimittajat ja pelien koodarit alkoivat suosia nimenomaan mobiilikäyttäjiä. Tämä johti nopeasti kysynnän ja tarjonnan lain kautta mobiilipelaamiseen räjähdysmäiseen nousuun, minkä seurauksena myös mm. suomalainen Supercell ostettiin miljardeilla Kiinaan – jotta sen peleillä valloitetaan maailman entistä nopeammin.

Kun sitten kiinalaiset alkoivat julkaista pelejä ja sovelluksia ensisijaisesti mobiiliin, oli seuraavakin askel jo selvä: eurooppalaiset ohjelmistotalot alkoivat muokata olemassa olevia sovelluksia sopimaan mobiiliin, jotta isot Kiinan ja muun Aasian markkinat ostaisivat myös eurooppalaisia sovelluksia ja pelejä – ja niin edelleen tämä kehitys on edennyt myös Pohjois-Amerikkaan.

Siinä missä sovellukset ja pelit tehdään jo pitkälti mobiili ensin tyylillä, ovat myös eurooppalaiset kuluttajat vähitellen heränneet arkeensa huomaten, mitä kaikkea heidän arjessaan tehdäänkään sillä mobiililaitteella. Onhan se loogista, että mikäli meillä on kokoa ajan mukanamme laite, jolla voidaan hoitaa entistä enemmän arkemme asioita, ne myös vähitellen siirtyvät sinne- mutta että pankki, matka, viihde, vapaa-aika, sosiaaliset suhteet… kaikki toimivat tavalla tai toisella meidän älypuhelimemme kautta.

Se kehitys, joka lähti liikkeelle Aasiassa, ei ole pysähtymässä lähiaikoina – se laajenee ja monipuolistuu edelleen.

Mobiilipelaaminen kehittyy

Totta kai samalla kun pelaaminen on saavuttanut koko ajan uusia pelaajia ja tavoittaa nyt kaikki ikäryhmät, on samalla markkinoille tullut paljon uusia pelejä, joiden tarkoituksena on tarjota jokaiselle jotakin. Markkinoilla on niin unisex pelejä ja sovelluksia, kuin myös pelejä, jotka ovat tarkoitettu vain miehille tai naisille. Vastaavasti ammattimainen pelaaminen on vasta vähitellen hyväksymässä myös sen tosiasian, että naispelaajatkin osaavat pelata – ja on ihan ok olla samassa joukkueessa naispelaajien kanssa.

Mobiilipelaaminen on tullut myös arkeemme. Jos ennen tietokonepelejä pelattiin vain kotona iltaisin, mobiililaiteet kuten älypuhelimemme ovat tuoneet pelaamisen kahvitauoille, linja-autopysäkille, metroon- kaikkialle, voimme pelata mielipelejämme jopa odottaessamme lääkärissä – missä tahansa, koska tahansa, eikä kukaan enää katsele kummissaan, kun aikuinen pelaa jotain kännykkäpeliä.

Mobiilipelaaminen kehittyy myös luonnollisesti sitä kautta, että mobiililaitteet kehittyvät. Älypuhelin on entistä monipuolisempi kaikessa arjen tarpeessa, ja siksi pelaaminenkin sopii sen normi käyttöön entistä paremmin. Samalla vain nousevat esille käyttäjien oma vastuu omasta puhelimesta ja sen hoitamisesta, samalla tavalla kuin vuosia sitten puhuttiin tietokoneiden hoitamista ja mm. tietoturvasta. Muutama vuosi sitten nimittäin puhuttiin, että matkapuhelin olisi täysi turvallinen väline, mutta nykyään tiedetään, että meidän on ihan hyvä hoitaa myös sen oman älypuhelimemme tietoturva kuntoon. Nykyäänhän on markkinoilla myös nimenomaan pelaamiseen tarkoitettuja pelipuhelimia.

Mobiilipelaaminen on kehittynyt myös siinä mielessä, että monet mobiilipeleistä ovat ladattavissa ja pelattavissa maksutta -sitten vasta kun haluaa edetä pelissä nopeammin ja pidemmälle, voi suorittaa pelin sisäisiä maksuja ja niiden uusien toiminnallisuuksien ja tavaroiden avulla voi pärjätä pelissä paremmin. Ennen nettiä ja netin alkuaikoina meidän piti ostaa ensi peli, jotta päästiin pelaamaan. Nyt saamme sen ilmaiseksi, ja maksamme vasta sitten, jos emme muuten tunne pääsevän eteenpäin, tai jossain tapauksissa meillä menee hermot pelissä oleviin mainoksiin, jotka saa pelin maksullisessa versiossa pois. Nämä pelien sisäiset maksut tuottavat maailman mobiilipelien markkinoilla nykyään miljardeja dollareita vuosittain.

Muuttuvat yhteiskunta

Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan. Yhteiskunta on muuttunut aina. Viime aikoina yksi suurimmista muutoksen tuojista on ollut digitalisaation, joka on mahdollistanut myös pelaamisen jatkuvan lisääntymisen ja mobiilipelaamisen. Mutta yhteiskunnan muutos on tuonut paljon muutakin tullessaan, mikä liittyy ja mahdollistaa pelaamisen.

Yhteiskunnan muutos on tuonut perheille lisää vapaa-aikaa ja taloudellista varmuutta kehityksen myötä. Töiden fyysisen taakan helpottuminen on taasen tuonut lisää energiaa vapaa-aikaan ja sitä kautta meille on tullut vaikka minkälaisia uusia vapaa-ajan palveluita aikuisten markkinoille – ei se pelaaminen ole ainoa mikä on lisääntynyt ja vaihtoehdot kasvaneet.

Yhteiskunta ja tekniikka kehittyy edelleen ja siinä samalla myös pelit ja pelillistäminen ovat tulleet myös muuhun toimintaan, kun saatamme pelata pelejä elektroniikka- ja päivittäiskaupan verkkokaupassakin saalistaaksemme jotain pisteitä, joilla sitten voi saada vaikka alennuksia ostoksista.

Mobiilipelaamisen tulevaisuus

Jos mobiilipelaaminen tuli tässä nykyisessä muodossaan arkeemme vasta muutama vuosi sitten, olemme vieläkin vasta alkuasteella mobiilipelaamisen kanssa. On itsestään selvää, että sekä itse pelaaminen että pelit tulevat kehittymään edelleen. Samalla on selvää, että pelaaminen tulee lähentymään myös arkeemme. Tänäkin vuonna mm. Tampereella tehtiin pelien avulla kaupungin vesiviemäreiden kansien kartoittaminen. Pelissä jokainen osallistuja sai rahaa ottaessaan kuvan kaivonkannesta  – näin kaupunki kartoitti kaivonkansien tilanteen nopeasti ja dokumentaation kerä ja säästi samalla rahaa. Näitä vastaavia projekteja voidaan tuottaa ympäri maailmaa. Pelillistämisellä ja peleillä on oma paikkansa myös peruspelaamisen ohessa, on se sitten liike-elämän tarpeita tai yhteiskunnallisia tarpeita.

Tekniikan kehittyessä verkkoliikenteen odotetaan entisestään nopeutuvan ja lisääntyvän. Tuleva metaverse ja sen mahdollisuudet ovat jossain tulevaisuudessa edessä, ja mitä se tuo pelaamiseen lisää on ajan mukana meille tulossa esille. Se on varmaan, että samalla tavalla kuin 2020-luvullla, pelaajia kiinnostavat monipuoliset pelit. Toiset haluavat pelata yksinkertaisia pelejä kuten nettikasinoiden kolikkopelit, joilta niitäkin odotetaan entistä enemmän innovaatioita, jännitystä ja viihdettä – mutta yhä perustuen täysin onneen. Sitten on osa pelaajista, jotka haluavat lähteä tuntien seikkailumatkalla digitaalisen pelin maailmaan, ja jopa virtuaaliselle seikkailulle omalla avatarillaan päästen sitten ainakin hetkeksi irti tavallisesta arjesta. Osa peleistä ovat jatkossakin täysin sattumaan perustuvia, ja osassa ratkaisut liittyvät osaamiseen, onneen tai taitoon – ja varsinkin näissä taitopeleissä on jatkossakin tulossa mahdollisuus myös ammattimaiseen pelaamiseen aivan kuten satoja vuosia sitten tehtiin jo shakin parissa. Tänäkin päivän shakkia pelataan digialustoilla rahasta, mutta sen rinnalle on tullut kymmeniä muita pelejä, joista osaa pelataan pelaaja toista pelaajaa vastaan, ja toisia joukkueina. Näissä uusissa mobiili- ja tietokonepeleissä puhutaan jopa miljoonien eurojen voittopoteissa, jotka ovat siis voitettavissa omalla älypuhelimalla pelaten.