OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Kirkko Helsingissä

Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä rakkaita

Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä ja omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Pyhäinpäivänä vietetään jumalanpalveluksia ja hartauksia, joissa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia ja monissa seurakunnissa luetaan nimensä ja heidän muistokseen sytytetään kynttilöitä.

Helsingin seurakuntien hautausmailla Hietaniemessä, Malmilla, Honkanummella, Leposaaressa, Östersundomissa sekä Maunulan uurnalehdossa portit ovat auki pyhäinpäivän viikonloppuna 3.–7.11. ympäri vuorokauden alkaen torstaista kello 10 ja päättyen maanantaina kello 22. Hautausmaalla voi vierailla silloin kuin se itselle sopii. Kaikilla hautausmailla on myös yhteinen muistelupaikka muualle haudattujen läheisten muistamiseen.

Pyhäinpäivä Malmin hautausmaalla ja Latokartanontorilla

Pohjoismaiden suurimmalla hautausmaalla Malmilla pyhäinpäivän tapahtumassa lauantaina 5.11. klo 11–19 muistellaan poismenneitä läheisiä valoisassa hengessä vuoden pimeimpään aikaan. Päivä alkaa hautausmaan Kappelilta, josta löytyy kahvia ja keskusteluseuraa klo 11–19. Hautausmaalla on musiikkihartauksia, kuljetaan Enkelipolulla, kuullaan hautausmaan historiasta, nuorten näyttelyssä valo maalaa haaveet esiin ja läheisellä Latokartanon torilla on musiikkiesityksiä puolen tunnin välein.

Lasten pyhäinpäivä Hietaniemessä

Hietaniemen hautausmaalla järjestetään toista kertaa lapsiperheiden pyhäinpäivätapahtuma 5.11. klo 16–18.30. Perheet ympäri Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua ovat tervetulleita ihmettelemään, kyselemään ja muistelemaan yhdessä. Lasten pyhäinpäivässä perheet pääsevät kiertämään rastirataa tunnelmallisen kynttilämeren keskellä.

Rastiradalla voi koristella kynttilän, halata lohtunallea, etsiä taskulampulla valonpilkahduksia, kuunnella satuja suomeksi tai ruotsiksi sekä lähettää terveisiä taivaaseen. Paikalla keskustelua ja kohtaamisia varten rasteilla on seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

Pyhäinpäivän hartaus Leposaaren kappelissa

Kulosaaren hautausmaalla, Leposaarentie, vietetään lauantaina 5.11. klo 15 Pyhäinpäivän hartaus. Tilaisuudessa luetaan edellisen vuoden aikana kuolleiden kulosaarelaisten seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilät. Kappeli on auki hartauden jälkeen klo 19 asti, pihalla on tarjolla glögiä ja pipareita.

Lähde: Kirkko Helsingissä