OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Rammstein huutokauppaa palkintolevyjään eri hyväntekeväisyyksien edistämiseksi

Saksan lahja maailmalle Rammstein on käynnistänyt hyväntekeväisyystempauksen, jossa yhtye huutokauppaa erittäin haluttuja kulta- ja platinalevyjään ja ohjaa tuotot monelle eri hyväntekeväisyysjärjestöille.

Yksitellen huutokaupattavaksi tulevien esineiden tulot ohjataan maailmanlaajuisesti esimerkiksi asunnottomien lasten auttamiseksi, sademetsien suojeluun sekä koronaviruspandemiasta kärsineiden alojen työntekijöille.

Kitaristi Paul Landers on ensimmäinen, joka asettaa yhden palkinnoistaan ​​huutokaupattavaksi, tarjoten faneille mahdollisuuden saada omakseen platinapalkinnon vuoden 1995 Herzeleid -debyyttialbumilta, jonka Rammstein kuvailee olevan “yksi ensimmäisistä palkinnoista bändin historiassa”.

Rammstein-hyväntekeväisyyssivuston Aid Organizations -välilehdellä pääsee tutustumaan tarkemmin hyväntekeväisyyskohteisiin, jotka ovat seuraavat organisaatiot:

Albert Schweitzerin lastenkylä – pyrkii tarjoamaan koteja lapsille, jotka eivät pysty kasvamaan syntymäperheensä kanssa.

#AlarmstufeRot – yhdistys joka koostuu taiteilijoista, insinööreistä, koppienrakentajista, lavastajista, altruisteista, idealisteista ja ihmisistä 150 eri työssä, joiden tilannetta pandemia on kurittanut. Yhdistyksen tarkoituksena on saada hallitukset tarjoamaan apuaan mutta myös tarjota samalla “nopeaa ja byrokraatitonta” apua jäsenilleen.

Amazon Conservation Team – työskentelee Brasilian, Columbian ja Surinamen alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen kanssa perinteisten kulttuurien vaalimiseksi ja Amazonin sademetsän suojelemiseksi.

Berliner Stadtmission – keskittyy Berliinissä hyväntekeväisyyden edistämiseen, sekä tavaroiden, palveluiden ja resurssien tarjoamiseen kodittomille ja köyhyydessä eläville.

Pääset lukemaan enemmän huutokaupasta ja myöskin mahdollisesti tekemään itse tarjouksia tuotteista Rammstein Charity -sivulta.