OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Vinkit ajattomia joululahjoja etsiville – kysyntää myös käytetyn tavaran markkinoilla

Joulu on lahjojen sesonkiaikaa, ja tänä vuonna monet etsivät entistä kestävämpiä joululahjoja. Ajattomalla muotoilulla ja korkealla laadulla on myös kysyntää kansainvälisillä käytetyn tavaran markkinoilla. Ruotsalainen käytettyjä tavaroita myyvä Tradera-palvelu listasi syksyllä maan 20 suosituinta sisustusbrändiä second hand -markkinoilla ja listalla loistaa ennen kaikkea pohjoismaalaisen muotoilun suosio. Listalla olevista tuotemerkeistä neljä kuuluu suomalaiselle bränditalo Fiskars Groupille: ensimmäiseksi sijoittui ruotsalainen Rörstrand, ja mukana olivat myös suomalaiset Iittala ja Arabia sekä tanskalainen Royal Copenhagen.

Tieto ei yllättänyt Michael Königiä, joka vastaa Fiskars Groupissa brändien muotoilusta ja uusien tuotteiden kehitystyöstä.

– Second hand -markkinoiden kiinnostus brändejämme kohtaan on osoitus siitä, että työmme kannattaa. Tavoitteenamme on suunnitella ajattomia tuotteita. Panostamme vahvasti materiaalivalintoihin, jotta tuotteet kestävät pitkään, ja huomioimme kiertotalousnäkökulman heti suunnitteluprosessin alusta lähtien, hän sanoo.

König antaa neljä vinkkiä ajattomien ja kestävien joululahjojen hankintaan tänä vuonna.

1. Valitse esine tai design, joka herättää tunteita tai muistoja

– Muotoilulla on suuri merkitys ihmisille, ja onnistuneiden lahjojen kuuluukin herättää tunteita tai muistoja. Esimerkiksi Suomessa monet ovat kasvaneet niin, että sekä arki- että juhlapöydässä on ollut Arabian astioita. Nämä rakastetut astiat usein periytyvät sukupolvelta toiselle, mutta monia klassikkokuvioitamme on edelleen tuotannossa, hän sanoo.

2. Valitse käytännöllinen, muotoilultaan yksinkertainen ja tyylikäs esine

– Pelkistetyt tuotteet kestävät hyvin aikaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Kaj Franckin suunnitteleman Iittalan Teema-astiaston keramiikka-astiat, joita voi käyttää monina erilaisina yhdistelminä, König sanoo.

3. Valitse tuote, joka on jo klassikko

– Esimerkiksi Fiskars-sakset ovat aina varma valinta ja kaikille tuttu designikoni, joka täytti tänä vuonna 55 vuotta. Ne ovat suosittu klassikko kaikkiin kodin käyttötarpeisiin. Fiskarsin sakset ovat loistava esimerkki palkitusta muotoilusta ja design-lahjasta, joka kestää aikaa eikä maksa maltaita, hän selittää.

4. Valitse laatua, joka kestää käyttöä

– Ajattoman muotoilun täytyy tietysti kestää käyttöä. Tuotteemme ovat kaikkea muuta kuin kertakäyttöisiä, ja haluamme, että tuotteemme voi antaa eteenpäin lapsille ja lapsenlapsille tai myydä eteenpäin. Myymälöidemme Vintage-palvelu ostaa ja jälleenmyy käytettyjä Iittalan ja Arabian astioita, mikä pidentää tuotteidemme elinkaarta. Palvelun avulla astioille löytyy uusi koti, König jatkaa.

Lähde: Fiskars