OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Viikonlopun tärpit: Lahdessa ajetaan historic-rallin EM-pisteistä – Karting SM huipentuu Alavudella

Australialaisilla Darren Snooksilla ja kartturi Tracey Dewhurstilla lienee pisin matka tulla Lahteen ajamaan. Kuva: Paul Mollison

Viikonloppuna ajetaan historic-rallien EM-sarjan kuudes osakilpailu Lahden ympäristössä. EM Lahti Historic Rally on sarjan ainoa sorapinnalla ajettava kisa, minkä vuoksi vain jokunen etelä-eurooppalainen on uskaltautunut mukaan. Yhdeksästä osakisasta loppupisteisiin lasketaan kuusi parasta, joten pohjolan perukoilla suomalaiskuljettajilta ”selkäänsaamisen” voinee ymmärrettävästi jättää väliin.

Rallin kilpailukeskus on Lahti Hallissa, Salpausselänkatu 7. Kaksipäiväisen kisan reitillä on pituutta noin 702 km sisältäen 12 erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 155 km. Perjantaina ajetaan kolme pätkää kahteen kertaan ja lauantaina toiset kolme pätkää kahteen kertaan. Taukoa vietetään perjantaina Kausalassa noin klo 13.00 alkaen ja lauantaina Lammilla noin klo 11.45 alkaen.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/lahdessa-ajetaan-viikonloppuna-historic-rallin-em-pisteista/

09.-10.08. Ralli, Lahti Historic Rally, EM, Lahti

Motocrossin SM-sarja jatkuu Alavudella. Kuva: MJP-Events

Motocrossin SM-mitalitaistot tiukkoina kuljettajien suunnatessa Alavudelle

Motocrossin SM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu järjestetään Alavuden hienolla hiekkaradalla tulevana viikonloppuna. Luvassa on kaksi päivää tiukkaa kilvanajoa yhdeksässä mestaruusluokassa.

Kilpaileminen käynnistyy Murronnevalla lauantaina kello 11:30 ja sunnuntaina kello 12:00. Kaikki luokat ajavat kaksi kilpaerää, joiden yhteistulokset ratkaisevat kuljettajien sijoitusjärjestyksen.

Kilpailun lähtöluettelo on nähtävillä Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa (tapahtumakalenteri):
Motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Pääsyliput maksavat 10 euroa per päivä, alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi nauttimaan huippumotocrossista.

Kilpailupaikan osoite on Risujoentie 197, Alavus.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/motocrossin-sm-sarjan-mitalitaistot-tiukkoina-kuljettajien-suunnatessa-alavudelle/

10.-11.08. Motocross, SML Motonet SM Motocross Alavus, SM, Suomen Cup, Murronnevan Motocrossrata

Kartingin SM-kausi jatkuu viikonloppuna. Kuva: AKK / Outi Talikka

Karting SM huipentuu Kouvolan osakilpailuun

Karting SM -sarjan viides ja viimeinen osakilpailu ajetaan Tykkimäki Circuitilla Kouvolassa tulevana viikonloppuna.

Kuljettajat ja tiimit valmistautuvat jo perjantaina vapailla harjoituksilla viikonloppuun ja lauantaina tositoimet starttaavat varikon avautumisella klo 07.00 ja ensimmäiset warm upit käynnistyvät klo 09.15.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/karting-sm-huipentuu-kouvolan-osakilpailuun/

10.-11.08. Karting, Karting SM/JSM Kouvola, SM, Kansallinen, Karting

Muut kilpailut:

09.-10.08. Tasanopeusajo, Suurajot Regularity, Harjoituskilpailu, MotoPark, Pieksämäki
09.-10.08. Offroad, Eurotrial, Kansainvälinen, Raision moottorirata-alue
09.10.08. Ralli, AD-varaosaexpert ralli, NEAFP, Kansallinen, Lahti
10.08. Watercross, Watercross Hetta, Kans., Enontekiön moottorikelkka ja watercrossrata
10.08. Rallisprint, Tuusniemi Sprint, Aluemestaruus, Kansallinen, Tuusniemi
10.08. Jokamiehenluokka, Romukauppa JM, Kansallinen, Somero, Somuran moottorirata
10.08. Pienoisautoilu, M8 & M8e SM 4., SM, Pitkämäki Vaasa
10.08. Autosuunnistus, Niska lenkki AS, Harjoituskilpailu, Seinäjoki
10.08. Karting, Pohjanmaa cup Kemora, Harjoituskilpailu, Kemoran moottorirata
10.-11.08. Drag Racing, SM-osakilpailu 5, SM, Suomen Cup, Motopark
10.-11.08. Jokamiehenluokka, Metkohuolto Oy JM, Aluemestaruus, Kansallinen, Paltasen Autourheilukeskus
10.-11.08. Drag racing, Kiihdytysajon SM-osakilpailu 5, SM, Cup, NEAFP, MotoPark, Pieksämäki
11.08. Jokamiehenluokka, JM-Huha, Kansallinen, Huhan JM-rata Purontaka
11.08. Ecorun, Suurajot Ecorun, Cup, NEZ
11.08. Karting, Länsi-Suomi Cup 2019 Paimio, Harjoituskilpailu, Kuismanen Circuit Paimio

Teksti: Moottoriurheilu.tv