Kotimaisten komediakirjoittajien kärkeen kuuluvan Maikkulan uutuus on omaperäinen komedia peloista, ihmeistä ja niihin törmäämisestä. Esitys kysyy, kuinka tulla toimeen asioiden kanssa, joita ei voi muuttaa. Pellen kantaesitys nähdään Kansallisteatterin Willensaunassa Kaisa-Liisa Logrénin ohjaamana 12. syyskuuta.
Kolmikymppinen terapeutti Julia vastaa myöntävästi liittymämyyjänä työskentelevän Kentin kosintaan ja ajautuu perinteiseen häidenjärjestämisrumbaan. Jo pelkän vieraslistan laatiminen pistää Julian kuitenkin väistelemään, sillä hänen on yllättävän vaikeaa ottaa elämäänsä tosissaan. Pian Kentille selviää, että hänen tulevalla vaimollaan on myös merkillinen sukurasite ‒ Julian isä kun sattuu olemaan Pelle. Eikä se ole mikään naurun asia.
”Pelle kertoo yrityksistä selättää pelko askel kerrallaan, hivuttautumalla. Se kertoo elämän arvaamattomuudesta, yllätyksistä, ihmeistä ja kaaoksesta, jonka keskellä me luovimme. Sen ytimessä ovat vanhempien ja heidän aikuisten lastensa väliset monimutkaiset suhteet ja se, kuinka asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Maikkulan teksti on tarkkanäköisesti kirjoitettu ja hulvaton. Suosittelen teosta kaikille, jotka kokevat, että suhteessa omiin vanhempiin tai jälkeläisiin on tummiakin sävyjä – varmaan aika monelle”, ohjaaja Kaisa-Liisa Logrén kuvailee.
Melli Maikkulan televisio- ja elokuvakäsikirjoitukset ovat keränneet kiitosta ja palkintoja. Lyhytelokuva Katto (2017) palkittiin niin Jussi-palkinnolla kuin myös kilpailusarjansa toisena teoksena Cannesin elokuvafestivaaleilla. Kaisa-Liisa Logrénin viime aikojen pidettyihin töihin lukeutuvat Ryhmäteatterissa nähty 9 hyvää syytä elää sekä Teatteri 2.0:n ja Lahden KaupunginteatterinMerkkipäivä. Pelle on Maikkulan ja Logrénin debyyttiteos Kansallisteatterissa.
Kantaesitys Willensaunassa 12.9.2019
Rooleissa Anna Ackerman, Tomi Alatalo, Olli Ikonen ja Jukka-Pekka Palo
Ohjaus Kaisa-Liisa Logrén
Lavastus Veera-Maija Murtola
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valosuunnittelu Anna Pöllänen
Äänisuunnittelu Leo Lindgren
Klovnerian suunnittelu ja harjoittaminen Pablo Álvarez
Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Teksti ja kuva: Suomen Kansallisteatteri
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä