OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Ruka avaa laskettelurinteet ensimmäisenä Suomessa talvikaudelle 2019–2020

Suomen laskettelukauden avausta juhlitaan Rukan hiihtokeskuksessa perjantaina 4. lokakuuta klo 9:30 alkaen. Kausi avataan perinteisesti Saaruan rinnealueella kesän yli säilötyn lumen avulla. Kuusamossa hiihtokausi on hämmästyttävän pitkä, tulevalla kaudella peräti 220 päivää.

Rukalla laskukauden alkuun ei vaadita pakkasta ja lumetuksen käynnistämistä, sillä rinteet avataan lumella, jota säilöttiin keväällä talteen noin 112 000 kuutiometrin verran. Tällä lumimäärällä saadaan auki kolme täyspitkää laskettelurinnettä, joista ensimmäisenä perjantaina lasketellaan Saaruan rinteessä numero 13. Seuraavat kaksi rinnettä pyritään saamaan auki mahdollisimman pian avauspäivän jälkeen. Tänä syksynä rikotaan jälleen ennätyksiä, sillä edellinen ennätyksellisen aikainen rinteiden avaus oli 5.10.2018.

– Näin aikainen rinteiden avaaminen onnistuu meidän säilölumiosaamisen ansiosta. Teemme kauden avaukseen tarvittavat lumet lumitykkien avulla talven parhaimmilla pakkassäillä ja säilömme ne eristeiden alla kesän yli. Tämä on huomattavasti energiatehokkaampaa verrattuna siihen, että lumetus käynnistettäisiin syksyn pikkupakkasilla, kertoo Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Edellisen talvikauden uutuushissi, Village-2-Valley gondoli aloittaa myös liikennöinnin perjantaina ja kuljettaa Rukan kylästä Saaruan huipulle ja Ruka Valleyn puolelle laskettelijoiden ja lumilautailijoiden lisäksi myös jalankulkijat ja pyöräilijät. Pyörän kanssa gondolia voi hyödyntää siihen saakka, kunnes maahan saadaan luonnonlumi. Lähestyvät syyslomat ovatkin Rukalla varsin täynnä tekemistä, kun samalle päivälle on mahdollista yhdistää esimerkiksi laskettelua, maastopyöräilyä ja patikointia Rukan ja Oulangan kansallispuiston poluilla. Myös Rukan ensilumenlatu avataan säilölumella pe 11.10. Valaistu latu kulkee Rukan kylästä Kaltiolammelta Kelorinteelle ja samaa reittiä takaisin.

Rukan laskukauden avajaisissa on luvassa muun muassa kauden uutuusvälineiden Test Center, alle 10-vuotiaiden oma lumilautailumaa Burton Riglet Park sekä #rukaparkchallenge -videokilpailu. Paikalla nähdään muun muassa Suomen Lumilautaliiton maajoukkuelaskijoita, kuten Enni RukajärviEmmi Parkkisenniemi ja Mikko Rehnberg.

Hissit ovat avoinna 4.10. alkaen klo 9.30–19 päivittäin. Suomen laskukauden avausta Rukalta voi perjantain aikana seurata myös Rukan hiihtokeskuksen Facebook-sivulla live-lähetyksissä klo 9:20, klo 10:30 ja klo 11:30.