Los Angelesista kotoisin oleva poptähti Billie Eilish on valittu esittämään tänä vuonna ilmestyvän James Bond – No Time To Die -elokuvan tunnuskappale. Hän kirjoittaa kappaleen yhdessä veljensä Finneas O’Connelin kanssa, joka on osallistunut aiemminkin artistin tuotannon säveltämiseen .
Asia julkistettiin James Bond -elokuvien virallisella Twitter-tilillä tiistaina Eilishin lausunnolla:
”On hullua olla osa tätä kaikin tavoin. Näin legendaariseen elokuvasarjaan kuuluvan elokuvan tunnuskappaleen esittäminen on valtava kunnia. James Bond on siistein elokuvien sarja, joka on olemassa”
Viime kuussa 18 vuotta täyttänyt yhdysvaltalaislaulaja tulee olemaan historian nuorin artisti, joka on kirjoittanut ja esittänyt tunnuskappaleen Bond -elokuvasarjaan. Tämän varsin merkittävän saavutuksen lisäksi on hän myös esimerkiksi ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt artisti jolla on albumi listasijalla 1 ja historian nuorin taiteilija, joka on saanut kuusi Grammy-ehdokkuutta samana vuonna.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi