Humoristisella ja yliampuvalla tyylillään jatkuvasti kohuja herättänyt Oliver Tree on julkaissut somekanavillaan oman ratkaisunsa siihen, kuinka hän voi jatkaa käynnissä olevaa maailmankiertuettaan sekä tavata fanejaan turvallisesti koronaviruksen jyllätessä.
Oliver Tree tunnetaan parhaiten ”taiteilijana, joka on osittain meemiä ja osittain jotain määrittelemätöntä.” Artisti ponnahti suuren yleisön tietoon vuonna 2017, kun hänen ”When I’m Down” kappaleestaan tuli viraalihitti. Samana vuonna hän allekirjoitti sopimuksen Atlantic Records -levy-yhtiölle ja on tuottanut kappaleillaan useita listahittejä siitä lähtien. Oliver Treen debyyttialbumin on tarkoitus tulla kauppoihin vuoden 2020 lopussa.

Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos