OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Nyt saa pukeutua mukavasti – jopa Anna Wintour taipui verkkarimuotiin

Nyt, kun töitä tehdään paljon kotoa käsin, arjen pukeutumisessa painottuu ennen kaikkea mukavuus. Siitä, miten esimerkiksi Zoom-kokouksiin tulisi pukeutua, on käyty paljon keskustelua. Joku haluaa istahtaa web-kameran ääreen pyjamassa, kun taas toinen kokee, että töihin tulisi pukeutua aina yhtä asiallisesti riippumatta siitä, mistä käsin töitä tehdään. Nyt yksi muotimaailman ikonisimmista johtohahmoista, Anna Wintour, on tehnyt kannanoton mukavuuden puolesta. Voguen päätoimittaja ja muotimaailman ikoni on hämmästyttänyt fanejaan pukemalla ylleen rennot verkkarit.

70-vuotias muotitoimittaja on totuttu näkemään julkisuudessa viimeisen päälle laitettuna ja huippumuotiin pukeutuneena. Äskettäin Voguen Instagram-tilillä kuitenkin jaettiin kuva, joka osoitti, että jopa muotimaailman huipulla kaivataan joskus mukavuutta. Wintour poseerasi kuvassa työpöydän ääressä punaisiin verkkareihin ja raidalliseen neuleeseen pukeutuneena. Tunnusmerkkinään toimivista graafisesta polkkatukasta ja suurista aurinkolaseista Wintour ei sentään ole luopunut pandemiankaan aikanaan.

https://www.instagram.com/p/B-7J-9Un8qn/?utm_source=ig_embed

Hämmästynyt reaktio

Vaikka Wintourin asuvalinta oli rentoudessaankin tyylikäs, on se aiheuttanut kuohuntaa omistautuneimpien fanien keskuudessa. Muotitoimittaja, jonka makuun koko maailma luottaa, on aiemmin vakuuttanut, ettei hän ikimaailmassa pukisi verkkareita ylleen.

Osallistuessaan Voguen Go Ask Anna-videosarjaan heinäkuussa 2019, Wintour ilmaisi suorasanaisen kantansa verkkareihin. Häneltä kysyttiin, onko hän eläessään pukenut kyseistä vaatekappaletta ylleen.

– En, nainen totesi lyhyesti ja ytimekkäästi.

Nyt Wintour näyttää kuitenkin ottaneen kannassaan takapakkia.

– En koskaan kuvitellut näkeväni Anna Wintouria verkkareihin pukeutuneena, eräs kommentoija huomautti epäuskoisena.

– Ei voi olla totta. Anna Wintour on pukeutunut verkkareihin. Maailma on todella muuttunut, toinen hämmästeli.

– Hänen asunsa rokkaa joka tapauksessa. Rakastan häntä, eräs fani puolsi.

Muodin tulevaisuus

Valokuvan ohessa kerrottiin, että Wintour aikoo osallistua neljän päivän mittaiseen Zoom-tapahtumaan, nimeltä Vogue Global Conversations. Kyseessä on Voguen kansainvälisten toimittajien järjestämä, virtuaalinen keskustelutilaisuus, jossa käsitellään muotiteollisuuden kohtaamia haasteita ja pohditaan tulevaisuutta.

– Meidän on puhuttava rehellisesti ja avoimesti siitä, mitä muotimaailmassa on tällä hetkellä meneillään, mutta on yhtä lailla tärkeää, että alamme miettiä, mitä kaiken tämän jälkeen tapahtuu, kirjoituksessa todettiin.

Pandemia on vaikuttanut Wintourin elämään paitsi ammatillisella, myös henkilökohtaisella tasolla. Toimittaja paljasti hiljattain, että hänen pojallaan, Charles Shafferilla, on todettu Covid-19-tarunta.

– Poikani on lääkäri. Hän on tällä hetkellä melko sairas ja karanteenissa kotonaan. Heti kun hän kykenee, hän palaa työskentelemään oman sairaalansa teho-osastolle. Olen todella ylpeä hänestä ja kiitollinen kaikille terveydenhuollon työntekijöille, pelastustyöntekijöille, sairaanhoitajille ja lääkärille, jotka yrittävät estää viruksen leviämisen ja pelastavat ihmishenkiä, Wintour kiitteli tuolloin.

Lähde: The Independent, Instagram