OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Nick Cave vahvisti uuden albumin olevan tuloillaan ja vastaili fanien kirjeisiin kertoen kuulumisiaan

Huimaa kulttisuosiota nauttiva australialainen rockyhtye Nick Cave & The Bad Seedsin laulaja Nick Cave vastaili fanien kysymyksiin The Red Hand Files -verkkosivustollaan vahvistaen, että hän on ollut studiossa työstämässä jatkoa vuoden 2019 ylistetylle Ghosteen -albumille ja kertoen kuulumisiaan.

”Kuten edellisessä julkaisussani lupasin, minä todellakin menin studioon Warrenin (Ellis, The Bad Seeds -yhtyeen multi-instrumentalisti) kanssa työstämään uutta levyä. Sen nimi on Carnage”, Cave vastaa uudesta tuotannosta kysyneelle fanilleen.

Yhtyeen jouduttua perumaan jo toistamiseen vuodelle 2021 suunnitellun Ison-Britannian ja Euroopan kiertueensa koronaviruksen leviämisen vuoksi, Cave kertoi aiemmin faneille, että hänen mielestään nyt on ”mahdollisuus ottaa etäisyyttä” ja “aika tehdä uusi levy”.

Nimimerkki Tobias Lontoosta kysyi Cavelta kirjeessään, miten muusikko on pärjännyt koronan keskellä karanteenissa. Cave sanoo, että kaikista muista eristäytyminen on hänelle entisenä heroiiniaddiktina tuttua puuhaa:

”Minulle karanteeni tuntuu vain valtion pakottamalta versiolta siitä erakkomaisesta käyttäytymisestä, johon olen jo tottunut. Vaikka onkin ollut vaikeaa katsoa, mitä tuhoa ja ahdistusta pandemia on saanut aikaan läheisissäni ja teissä, jotka kirjoitatte minulle tänne The Red Hand Filesiin, olen pärjännyt ihan hyvin. Mutta olen yllättynyt kuitenkin siitä, miten vaikeaa on ollut, kun en ole päässyt keikoille. Olen tullut siihen tulokseen, että tarvitsen sitä”.

Viime vuonna Cave julkaisi konserttielokuvan ja -albumin ”Idiot Prayer”, joka kuvattiin yhdellä otolla ja kahden kameran voimin tyhjillään olevassa Lontoon Alexandra Palacessa Caven esittäen kappaleitaan yksin itseään pianolla säestäen.