OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Pitkään odotettu laulajalegenda Ronnie James Dion omaelämäkerta sai viimein julkaisupäivän

Ennen traagista menehtymistään mahasyöpään vuonna 2010 heavy metal -legenda Ronnie James Dio oli ehtinyt aloittaa omaelämäkertansa kirjoittamisen ja nyt 11 vuotta myöhemmin musiikkitoimittaja Mick Wall on saattanut kesken jääneen työn valmiiksi.

Permuted Press -kustantamon julkaisema Rainbow in the Dark -omaelämäkerta julkaistaan 27. heinäkuuta ja kustantajan tiedotteen mukaan kirja kattaa Dion 50 vuotta kestäneen uran käyden läpi laulajan vaiheita niin Elfin, Rainbow’n ja Black Sabbathin/Heaven & Hellin ja Dio-sooloyhtyeen parissa. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja suorimmalla mahdollisella tavalla Dion kahinoista Ritchie ​​Blackmoren kanssa, huumeista jotka suistivat Black Sabbathin paluun ja mahtipontisesta persoonasta joka iski kipinöitä lähes jokaisen yhtyeen sisällä.

Elämänkerrassa käydään läpi tapahtumat jotka johdattivat Dion kotikaupungistaan ​​New Yorkin osavaltiosta maailman suurimmille stadioneille, mukaan lukien Madison Square Garden -areenalle, josta kirjan tapahtumat alkavat ja päättyvät. Kirja koostuu osin Dion itsensä kirjoittamasta materiaaleista sekä haastatteluista, joiden pohjalta Wall on tekstejä täydentänyt.