OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Reuma muuttui näkymättömäksi – Tänään vietetään Maailman reumapäivää

Tänään 12.10. vietetään Maailman reumapäivää. Tulehduksellisia reumasairauksia sairastaa Suomessa 118 000 ihmistä. Yleisimpiä diagnooseja ovat nivel- ja selkärankareuma. Reumasairaudet ovat kuitenkin muuttuneet osittain näkymättömäksi. Ne aiheuttavat enää harvoin pysyvää vammautumista, toisin kuin menneinä vuosikymmeninä.

– Reumasairauksien hoidossa on menty paljon eteenpäin, mutta näistä saavutuksista pitää myös pitää kiinni. On tärkeää, että sairastunut pääsee ajoissa hoitoon ja tarvittaessa myös kuntoutukseen, sanoo Satu Gustafsson, Reumaliiton hallituksen puheenjohtaja.

Reuma on krooninen sairaus. Suuri osa sairastuneista tarvitsee lääkehoitoa koko loppuelämänsä ajan. Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on tärkeää, että sairaus todetaan mahdollisimman varhain. Kun hoito päästään aloittamaan ajoissa, tulehdukset eivät ehdi tehdä pysyviä tuhoja niveliin.

Siksi toimiva hoitoketju on kaikkien etu. On tärkeää, että perusterveydenhuollossa osataan tunnistaa tulehduksellisten reumasairauksien oireet ja lähettää potilas eteenpäin, jotta diagnoosi ei viivästy. Varsinaisen diagnoosin tekee reumaan erikoistunut lääkäri. Hyvä hoitosuunnitelma ja tarvittaessa toimiva kuntoutus auttavat jatkamaan aktiivista elämää ja säilyttämään työkyvyn.

Tulehduksellisten reumasairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden kustannukset ovat vuodessa 200 miljoonan euron luokkaa. Mitä varhemmin sairauteen päästään kiinni, sen paremmin hoito yleensä onnistuu. Siksi hyvä hoito kannattaa, taloudellisestikin.

– On myös inhimillisesti tärkeää, että ihminen voi sairautensa kanssa mahdollisimman hyvin, Gustafsson sanoo.

Nivelreumaan sairastutaan tavallisimmin kuusikymppisenä, selkärankareumaan pari-kolmekymppisenä.
Reumasairauksia on yli 200. Tulehdukselliset reumasairaudet ovat vain osa niistä. Ei-tulehduksellisia reumasairauksia ovat muun muassa osteoporoosi ja nivelrikko. Nivelrikko on yleisin nivelsairaus. 250 000 suomalaisella on toimintakyvyn heikentymistä aiheuttava polven tai lonkan nivelrikko. Lievempiasteista tai muissa nivelissä olevaa nivelrikkoa on moninkertainen määrä.

Lähde: Reumaliitto