OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Helsingin yliopisto

Vuoden nimeksi valittiin Koronavilkku

Vuoden nimeksi 2021 on valittu Koronavilkku, ruotsiksi Coronablinkern. Koronavirustartuntojen jäljittämisen avuksi elokuussa 2020 julkaistu Koronavilkku-mobiilisovellus on tullut suomalaisille hyvin tutuksi – alkuvuodesta 2021 sillä oli peräti noin 2,4 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Sovelluksen tarkoituksen kompaktisti ilmaiseva nimi on helppo oppia ja muistaa, mikä on epäilemättä edesauttanut sovelluksen saamisessa nopeasti ja kattavasti kansalaisten käyttöön.

Jaetulle toiselle sijalle Vuoden nimi -äänestyksessä tulivat Kääkle ja Nuohtti. 70 vuotta täyttävä Aku Ankka -lehti tunnetaan nokkelista nimiväännöksistään, joita kuluvan vuoden numeroissa on muodostettu useiden tunnettujen verkkopalvelujen nimistä. Google-nimestä väännetty Kääkle sopii erityisen hyvin lehden tyyliin, sillä kääk-huudahdus on yksi Ankkalinnan asukkaiden kielen tunnetuimmista piirteistä. Nuohtti puolestaan on pian ilmestyvä verkkopalvelu, johon kootaan saamelaiset arkistoaineistot pohjoismaisessa yhteishankkeessa. Pohjoissaamen kielen nuottaa tarkoittava sana on sopiva vertauskuva palvelulle, ja se lienee varsin helppo lausua ja kirjoittaa myös suomenkielisille käyttäjille.

Muut finaaliin päässeet nimet olivat Kuuloliike Korvabuusti Oy, Leikkala, Lähde ja Ruisperkele. Ehdokkaat perusteluineen ovat nähtävillä Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.

Valintaan osallistui 37 nimistöntutkimuksen asiantuntijaa

Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä. Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.

Vuoden nimi valittiin Nimistöntutkimuksen päivillä 4. marraskuuta järjestetyssä äänestyksessä, johon osallistui 37 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa. Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Vuonna 2017 palkinnon voitti Tampereen yliopisto, vuonna 2018 Helsingi Sõnumid, Maaelu Tulevik sekä Pealinnaleht, vuonna 2019 Liisankatu ja vuonna 2020 Tikkurilan kirkko.

Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Tapahtuma järjestettiin nyt 24. kerran.

Lähde: Helsingin yliopisto