OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: Instagram / haileybieber

Hailey Bieber on viimeisin oman ihonhoitosarjansa lanseeraava julkkis

Malli Hailey Bieber esittelee mieluusti virheetöntä ihoaan sosiaalisessa mediassa. Tähti on ollut kiinnostunut ihonhoidosta jo pitkään ja hän jakaa myös aktiivisesti kauneusvinkkejä faneilleen. Viime vuonna hän osallistui “ihonhoitokouluun” huippukuuluisan tohtori Barbara Sturmin kanssa, sekä puhui avoimesti aviomiehensä Justin Bieberin kamppailusta aknen kanssa. Oli siis vain ajan kysymys, koska hän lanseeraisi monien muiden julkkisten tavoin oman ihonhoitosarjansa. Nimeä Rhode kantava kosmetiikkabrändi saapuukin kauppoihin varsin pian, kertoo Glamour.

Huhut Bieberin omasta kosmetiikkabrändistä alkoivat kiertää viime kesänä, kun hän vieraili Demi Lovaton podcastissa. Tuolloin hän paljasti, että luvassa olisi piakkoin uusia tuulia yritystoiminnan saralla.

– Olen astumassa kauneudenhoidon maailmaan ja aion perustaa yrityksen. Se on todella jännittävää, nainen paljasti Glamourin mukaan.

Hän kertoi työstäneensä brändiä pandemian alusta lähtien.

– Olemme siis tehneet töitä jo melkein kaksi vuotta. Minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että juuri tätä minun kuuluukin tehdä.

Tarkkasilmäsimmät fanit huomasivat myös, että Bieber oli varannut itselleen tavaramerkin “Rhode”, joka on hänen toinen nimensä. Lähteen mukaan tavaramerkki kattaa kosmetiikkaa hyvin laajasti ihon- ja hiustenhoitotuotteista tuoksuihin ja kylpytuotteisiin.

Tulossa ensi vuonna

Hiljattain Bieber pani vihdoin spekulaatiolle pisteen ja paljasti, mitä tuleman pitää. Isännöidessään kyselytuntia YouTube-kanavallaan Bieber sai kysymyksen koskien Rhodea.

– Okei, en aio enää pitää teitä hämärän peitossa. Rhode on ollut työn alla pitkän aikaa. Se on tulossa vuonna 2022, ja olen asiasta erittäin innoissani, nainen vastasi.

Instagramissa @rhode on kerännyt jo noin 30 000 seuraajaa, vaikka julkaisuja tilillä ei vielä ole. Toistaiseksi Rhodesta on vasta hyvin vähän tietoa saatavilla. Todennäköisesti brändi kuitenkin tukee Bieberin holistista lähestymistapaa kauneudenhoitoon, sillä nainen on usein puhunut muun muassa unen ja ruokavalion roolista ihon hyvinvoinnissa.

Lähde: Glamour, Instagram