OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Riistakeskus: Älä houkuttele karhuja pihoille

Pesästä nousseet karhut ovat nälkäisiä. Pitkä talvilepo on kuluttanut niiden rasvavarannot vähiin ja luonnosta on alkukeväällä haastavaa löytää ravintoa. Mesikämmenet voivat etsiä herkkupaloja ihmisten asumusten tuntumasta. Karhun vierailuja pihapiirissä voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä, muistuttaa Suomen riistakeskus.

Karhuja ei pidä totuttaa ihmisten läsnäoloon lähestymällä eläimiä tai ruokkimalla niitä esimerkiksi valokuvausta varten. Pahimmillaan ruokkija voi tehdä kirjaimellisesti karhunpalveluksen alueen muille asukkaille opettamalla karhun etsimään ravintoa pihapiireistä.

Paras tapa ennaltaehkäistä karhujen pihavierailut on poistaa niitä houkutteleva ravinto. Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää pienetkin ravintokohteet tehokkaasti. Pihaympäristön siivous ja tarkistaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen karhujen pesästä nousua.

Jos karhu vierailee pihassa, se tulee häätää pois mahdollisimman nopeasti. Tämän voi tehdä turvallisesti asuinrakennuksen suojasta esimerkiksi kolistelemalla tai huutamalla. Jos karhu ei poistu tai se aiheuttaa uhkaa, soita hätänumeroon 112.

Seuraavat ohjeet on hyvä pitää mielessä karhualueella:

  • Lopeta lintujen talviruokinta ajoissa ja siisti ruokintapaikka.
  • Suojaa kotieläinten ruoat siten, etteivät ne ole karhun ulottuvissa.
  • Siirrä roska-astia ja kompostori karhun ulottumattomiin. Vältä ruokajätteiden laittamista roska-astiaan.
  • Älä hautaa jätteitä pihapiiriin.
  • Älä pidä pienpetohaaskaa pihapiirin lähettyvillä.

Ilmoita karhuhavainto

Kaikki karhuhavainnot kannattaa ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle. Erityisen tärkeitä ovat havainnot pentueista, koska karhukantaa arvioidaan pääosin niiden perusteella. Luonnonvarakeskuksen arvio karhujen kokonaismäärästä ennen metsästyskautta 2022 on 2 250–2 400 yksilöä.

Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku/.

Lähde: Suomen riistakeskus