Suomalainen power metal -rykmentti Remains of Destruction julkaisi New Dawn -nimisen debyyttialbuminsa 28. toukokuuta 2022. Se kuljettaa kuulijan kauniiden melodioiden, raskaiden riffien ja mahtipontisten tunnelmien läpi. R.O.D on julkaissut albumilta kaikkiaan viisi singleä ja vakuuttaa, että kuulijat eivät tule pettymään yhtyeen ensimmäiseen täyspitkään albumiin.
Levyllä on ollut tasokkaita yhteistyökumppaneita, kuten Arion-yhtyeen Topias Kupiainen, power metallin pitkän linjan taituri Esa Orjatsalo, palkittu pelimusiikin säveltäjä Kohld Haveneson sekä venezuelalainen tuottaja Felipe Grüber.
Albumin kappaleiden teemat käsittelevät pitkälti nykypäivän teemoja ja teksteissä pyöritäänkin muun muassa Ukrainan sodan, pandemian ja vallitsevan ihmiskunnan tilan ympärillä.
– New Dawn” on eeppinen matka halki maailmanlopun jälkeisen fiktiivisen vertaistodellisuuden, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Albumilla seurataan kolmannessa osapuolessa todellisen maailman ikäviä tilanteita rinnastettuna meidän ideologian mukaiseen hieman vinksahtaneeseen maailmankaikkeuteen erilaisten hahmojen silmien läpi, kuvailee yhtyeen laulaja Jesse Yrjölä uutusalbumia.
Lähde: Inverse Records
Jatka lukemista
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan
Espoolainen Sludge-jyrä Earthblood julkaisi musiikkivideon ja EP:n Primal Fury!