OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Miten pysyä aktiivisena syksyn tullessa

Vaikka olemme vielä keskellä kesää, syksy lähestyy hitaasti mutta varmasti, ja valmistautuminen on, kuten aina, avainasemassa. Syksyn saapuessa arki ja rutiinit muuttuvat, ja kesän jälkeen voi olla vaikea palata normaaliin elämään. Siihen tottuu kuitenkin nopeasti, kun harrastukset ja koulu tai työ vievät päiviä eteenpäin. Joidenkin voi olla vaikea pysyä aktiivisena syksyn tullen, kun sateisemman sään vuoksi on vaikea lähteä kotoa. Siksi olemme koonneet tähän artikkeliin muutamia syksyn aktiviteetteja, jotka motivoivat sinua ottamaan syksystä kaiken irti.

IMAGE

Syksy on sienestyksen kultakautta
Samaan aikaan kun syksyn sateet saapuvat, myös sienet alkavat tupsahdella esiin. Yksi syksyn parhaimpia aktiviteetteja onkin lähteä sienimetsälle, joka voi syksystä riippuen olla pullollaan erilaisia sienilajeja. Ennen kuin sienestämään lähtee, on kuitenkin hyvä tietää millaisia sieniä voi poimia. Mahdollisesti löydettäviä ja poimittavia sienilajeja ovat muun muassa herkkutatit, kantarellit, karvarouskut, suppilovahverot ja voitatit. Eri lajeihin kannattaa kuitenkin tutustua itsekseen etukäteen. Sienestys on hyödyllistä sekä siksi että saat siitä itsellesi raaka-aineita että siksi, että se todellakin on mielelle ja keholle hyvää tekemistä. Metsän siimeksissä oleilu tekee hyvää mielelle sekä lisäksi saat paljon hyötyliikuntaa metsässä tarpoessasi. Sienimetsälle voi lähteä sekä kaverin kanssa tai koiranomistajana oman koiransa kanssa – samalla tulee ulkoilutettua koira.

Ratsastus auttaa olemaan hetkessä
Ratsastus on erittäin terapeuttinen harrastus, sillä kun on tekemisissä ison eläimen kanssa, ei yksinkertaisesti voi keskittyä muuhun kuin hetkeen. Monet ratsastuskoulut ja tallit järjestävät tunteja aloittelijoille sekä lisäksi erilaisia maastolenkkejä. Mikä olisikaan idyllisempää, kuin ratsastaa suomenhevosella ruskametsän läpi. Jos on täysin aloittelija, yleensä mukaan voi lähteä myöskin taluttaja, joten maisemista pystyy nauttimaan kaikessa rauhassa. Talleja löytyy onneksi ympäri Suomen, joten kannattaa tsekata oma paikkakunta ensin, sillä voi hyvinkin olla, että talli löytyy vain kivenheiton päästä.

Ruskasta nauttiminen patikoiden
Luonnossa liikkuminen jalan on myös hyvää tekemistä syksylle, sillä samalla tulee nautittua kauniista luonnosta. Suomea parempaa maata ulkoilulle ei juurikaan ole ja meiltä löytyykin satoja ja tuhansia eri reittejä. Jos lähtee pidemmälle patikoinnille, mukaan voi ottaa makkaraa ja voileipiä sekä termariin lämmintä juotavaa kuten teetä tai kaakaota. Kun liittää patikointiin pienen nuotiohetken, ovat täydellisen patikointiretken avaimet koossa!

Välillä on myös hyvä hengähtää ja ottaa rauhallisesti
Vaikka syksyn saapuessa on hyvä harrastaa urheilua, sillä kuten sanoimme, se antaa paljon uutta energiaa, on myös hyvä antaa aivoille hieman aivovoimaa. Strategia- ja logiikkapelit, kuten Sudoku, pokeri tai shakki, voivat tehdä tehtävänsä ja parantaa keskittymistä ja keskittymistä. Suurin etu on se, että digitalisaation myötä nämä ja muut pelit ovat päässeet verkkoon erikoistuneille alustoille. Esimerkiksi Sudoku voi pelata eri vaikeusasteilla, pokeria löytyy tietysti sen Texas Holdem -muunnelma sekä muita, ja shakkia voi pelata kokonaisia turnauksia.

Lisäksi syksy on esimerkiksi oivallista aikaa neuloa itselleen ja miksei muillekin läheisille villasukkia tulevaa syys- ja talvikautta varten. Kun puikot pysyvät kädessä visusti, voit myös kokeilla neuloa kaulahuiveja ja hieman haastavempia tekstiilejä kuten villapaitoja.
Syksyisin voi myös kokeilla erilaisia syksyisempiä ruokareseptejä – esimerkiksi keitot alkavat varmasti maistua paremmalta, kuin kesällä. Halloweenin aikaan voi taas hyödyntää kurpitsan kaiverruksesta jäävät jämät ja tehdä niistä esimerkiksi kurpitsakeittoa.
Syksyisiä iltoja voi myös piristää järjestämällä kavereille peli-iltoja. Voitte esimerkiksi kokeilla erilaisia lautapelejä, napostella jotain hyvää syötävää ja nauttia hyvistä juomista. Myös elokuvaillat yhdessä ovat paljon mukavampia kuin yksinään. Netflix on täynnä sekä vanhoja klassikkoelokuvia että uusia elokuvia, joten ei tulisi ainakaan tulla puute erilaisista elokuvista!

Joogaa rauhoittaa mielen syksyllä
Jos olet esimerkiksi yksi niistä ihmisistä, joita syksyn tulo hieman ahdistaa, on jooga sinulle täydellinen harrastusvaihtoehto. Joogasta on lukemattomia eri hyötyjä ja se on sekä keholle että mielelle täydellinen hoitokeino. Joogassa tehdään paljon hitaita liikkeitä ja hengitetään syvään, mikä vaikuttaa verenkiertoon positiivisesti. Lisäksi erilaisia asentoja pidetään yllä pidempiä aikoja, joka taas vahvistaa voimakkuutta. Jooga on myös hyödyksi kaikille niille, jotka kärsivät selkäkivuista, etenkin alaselän kivuista. Joogasta saa myös lisää energiaa, mutta toisaalta se auttaa myös nukkumaan paremmin. Lisäksi harrastus lievittää stressiä ja on muutenkin hyväksi pääkopalle. Kaikki harrastukset ovat myös lisäksi hyviä siinä mielessä, että pääsee tapaamaan samankaltaisia ihmisiä.

Tanssista energiaa arkeen
Erilaisista tanssilajeista voi saada räjäyttävää energiaa arkeen ja sitä jos jotakin tarvitaan syksyn pimeneviin iltoihin. Tanssilla on myös paljon eri hyötyjä, sillä harrastus on myös urheilulajina hyvin rankka eikä todellakaan mistään helpoimmasta päästä, mutta harjoitus tekee mestarin! Tanssin myötä tulet kehittämään koordinaatiokykyjä, joustavuutta ja ketteryyttä. Lisäksi kunto kasvaa huomattavasti ja lihasmassa kasvaa. Tanssi on myös hyvä harrastus tukemaan painonhallintaa. Kaikista tärkeimpänä kuitenkin tanssi tuo paljon iloa elämään, kuka nyt ei pitäisi hyvään musiikkiin jorailusta!