OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Tommi Hallmanin tiedotus

KymiRingin kilpailun peruuntuminen toi Tommi Hallmanille matkan Yhdysvaltoihin

Kuopiolainen Tommi Hallman kilpailee tulevana viikonloppuna rallicrossin Nitro RX -sarjan kilpailussa Minneapolisissa, Yhdysvalloissa. Alunperin Yhdysvalloissa kilpaileminen tänä vuonna ei kuulunut Hallmanin, 22, suunnitelmiin, mutta rallicrossin Nitro RX -sarjan aiemmin kesällä tekemä kalenterimuutos toi kuopiolaisen kilpailukalenteriin muutoksen. Hallman taistelee tulevana viikonloppuna NEXT-luokan Euroopan mestaruudesta Minneapolisissa.

– Koska Eurooppaan ei pystytty järjestämään perutun Kymiringin tilalle korvaavaa kilpailua näin nopealla aikataululla, niin Euroopan finaali siirrettiin Yhdysvaltoihin. Eihän tämä ole todellakaan ollut mikään helppo projekti, kulut kun ovat täysin eri luokkaa Yhdysvaltoihin lähdettäessä, kuin mitä olisi ollut kilpailla Kouvolassa. Lisäksi aikaa tähän projektiin on ollut todella vähän, Hallman sanoo.

Uutta Nitro RX -sarjaa ajettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan puolella, kesäkuussa Englannissa ja heinäkuussa Ruotsissa. Euroopan kiertueen oli tarkoitus päättyä Kymiringin ja Suomen osakilpailuun, mutta tuo tapahtuma jouduttiin perumaan. Hallman ajoi Englannissa toisen ja kolmannen sijan, kun taas Ruotsista tuloksena oli kaksi komeaa voittoa. Yhdysvaltoihin Hallman lähtee NEXT-luokan pistejohtajana.

– Jos tämän Nitro-projektin olisi jättänyt Euroopan kilpailuihin, niin sellainen fiilis itselle olisi jäänyt, että kaikki tehtiin ikään kuin turhaan. Ja jos tässä meinaa uraa rakentaa, niin pakko se on olla mukana näissä kilpailuissa, kotiovelta kun ei kukaan tule sinua hakemaan minnekään. Tänä vuonna on päästy kilpailemaan kahtena viikonloppuna ja onhan se ihan liian vähän, Hallman korostaa.

Englannissa ja Ruotsissa Hallman kilpaili suomalaisen SET Promotion -tiimin kalustolla, mutta Minneapolisissa tulevana viikonloppuna alla on yhdysvaltalaisen BAK40 Motorsports -tiimin auto.

– Yritettiin löytää sopivia vaihtoehtoja, jotta päästäisiin mukaan kilpailemaan. Lopulta Yhdysvalloista löytyi tiimi, jolla oli yksi auto vapaana. Siitä päästiin sitten sopimukseen. Kyseessä pitäisi olla ihan samanlainen versio kuin millä ollaan ajettu Euroopassakin, eli autossa on mukana myös kaikki uusimmat osat, Hallman taustoittaa.

Hallman lähtee Yhdysvaltoihin yhdessä luottotiiminsä kanssa, eli nyt solmittuun sopimukseen BAK40 Motorsports -tiimin kanssa sisältyy ainoastaan auton vuokraus.

– Keskiviikkona lennetään tiimini kanssa Yhdysvaltoihin ja torstaina päästään testaamaan varsinaisella kilpailuradalla. Perjantai on välipäivä, lauantaina sekä sunnuntaina kilpaillaan, ja maanantaina lennetään takaisin Suomeen. Euroopan kilpailuissa mukana on ollut kahdeksan, yhdeksän kuljettajaa, mutta Minneapolisissa pitäisi olla mukana yli kymmenen kuljettajaa, ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin matkustava Hallman pohti NEXT-luokan kattausta tulevaan kilpailuun.

Kuluvalle ja ensi vuodelle jakautuva Nitro RX -sarjan käynnissä oleva kilpailukausi jatkuu Minneapolisin jälkeen vielä kahdella Yhdysvalloissa ja kahdella Kanadassa, sekä yhdellä Saudi-Arabiassa ajettavalla osakilpailulla. Sarjan finaali, missä mukana tulevat olemaan sekä Euroopan, että Pohjois-Amerikan osakilpailuissa parhaiten menestyneet kuljettajat, on ohjelmassa Yhdysvalloissa maaliskuussa 2023.

– Tavoitteena tulevana viikonloppuna on pitää kiinni pistejohdosta ja tietysti aina, kun kilpailemaan lähdetään, niin palkintopalli pitää olla tavoitteena. Se mitä olen kuullut radasta niiltä jotka viime vuonna Minneapolisin kilpailussa mukana olivat, niin kävellessään radan ensimmäistä kertaa läpi, on kyllä suu auki sen jälkeen. Hyppyrit ovat todella isoja! Ne näyttävät telkkarissakin isoilta, mutta paikan päällä ne ovat kuulemma vieläkin isompia, Hallman kuvailee.

Lähde: Jari Hotti, Tommi Hallmanin tiedotus