OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Eikö aivastus tule? 5 konstia joilla saat itsesi aivastamaan

Hengittämässämme ilmassa on siitepölyä, bakteereita ja muita hiukkasia, jotka saavat välillä nenän kutiamaan. Joskus saattaa käydä niin, että meitä aivastuttaa, mutta aivastusta ei tule. Tunne on turhauttava, ja syystä, sillä aivastuksella on tärkeä tehtävä.

– Aivastaminen on elimistän suojareaktio. Sen avulla nenän poistaa ärsyttäviä aineita, kuten likaa, allergeeneja, viruksia ja bakteereja, muistuttaa allergologi ja immunologi John V. Bosso Women’s Health-lehdessä.

Tavallisia syitä sille, miksi aivastaminen ei onnistu, ovat nenään juuttunut roska tai sieni-itiöt, joita kehosi yrittää toistuvasti (mutta siinä epäonnistuen) poistaa. Harvoissa tapauksissa kyse voi olla jostain vakavammasta. Tohtoi Bosson mukaan tietyt neurologiset ja psykiatriset sairaudet voivat vaikeuttaa aivastamista. Jos äkillinen kyvyttömyys aivastaa on ohimenevä tai satunnainen vaiva, eikä siitä aiheuta sinulle muita ongelmia, ei syytä huoleen ole. Jos ärsyttävä tunne nenässä kuitenkin turhauttaa, on erilaisia keinoja, joilla voit yrittää saada itsesi aivastamaan. Women’s Health listasi viisi konstia.

1. Katso kohti kirkasta valoa

Joitakin ihmisiä alkaa aivastuttaa kirkkaan valon nähdessään. Kyseessä foottinen aivastusrefleksi. Tämä konsti tosin toimii vain noin kolmanneksella ihmisistä, sillä foottinen aivastusrefleksi on geneettinen. Jos aurinko siis saa vanhempasi aivastelemaan, todennäköisesti kannat tätä geeniä.

2. Haistele voimakasta maustetta

Mausteet, kuten pippuri, kaneli ja cayenne, voivat laukaista aivastuksen.

– Se ärsyttää nenän hermopäätteitä, tohtori Bosso selittää.

Hänen mukaansa konsti toimii useimmilla ihmisillä. Varo kuitenkin, ettei maustetta joudu nenään, tai seurauksena voi olla kirvelyä ja polttelevaa tunnetta.

3. Kutita sierainta

Olet ehkä huomannut, että koronatestiä tehdessä alkaa usein aivastuttaa. Samoin käy, jos työnnät esimerkiksi nenäliinan kulmaa varovasti sieraimeen.

– Tämä kutittelee nenän hermopäätteitä, sanoo tohtori Bosso.

Myös tämä konsti toimii useimmille. Nadine M. Aktanin, Rutgers School of Nursing -koulun avustavan varadekaanin neuvot kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

– Minkään esineen työntäminen liian syvälle sieraimeen ei ole suositeltavaa.

4. Nypi nenäkarvoja

Tämä konsti ei ole välttämättä miellyttävä, mutta se on varsin tehokas. Nenäkarvojen nypiminen stimuloi kolmoishermoa ja voi laukaista aivastuksen. Muista kuitenkin, että “se tulee sattumaan”, kuten tohtori Bosso varoittaa.

5. Nypi kasvokarvoitusta

Viimeisenä oljenkortena voit yrittää myös kasvojen alueen karvojen nyppimistä. Samoin kuin nenäkarvojen kohdalla, myös tämä temppu stimulo kolmoishermoa, joten esimerkiksi kulmakarvojen nyppiminen voi aiheuttaa aivastelua. Lienee selvää, että myös tämä konsti on kivuliaammasta päästä.

Lähde: Women’s Health