OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Särkänniemeen avautuva Kärsänniemi on Pouta Possun kotikylä

Kummallisille Kärsänniemi-viittauksille Särkänniemen somekanavissa on saatu selitys. Särkänniemen upouusi teema-alue Kärsänniemi avataan huvipuistoon Angry Birds Landin paikalle.

Possujuna pääsee Kärsänniemessä paraatipaikalle.

Kärsänniemi on Särkänniemen uusi teema-alue, joka avautuu tänä kesänä Angry Birds Landin paikalle.

“Kärsänniemi on maskottimme Pouta Possun oma kylä, josta löytyy kaikki asiat, jotka kunnon kylässä kuuluu olla”, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Kärsänniemessä on lapsille ja koko perheille sopivia huvilaitteita, joista moni on saanut uuden ilmeen ja nimen. Possujuna on siirtynyt arvoiselleen paikalle Kärsänniemen rautatieasemalle, ja vanhoista Kantti X Kantti -autoista on tehty tarinallinen Postiseikkailu. Lisäksi Red Baron -lentokoneista on tehty Kärsänniemen lentokoulun Lentsikat, Pikku Hinaaja on muuttunut Kärsänniemen herkkutuonnista vastaavaksi Karkkilaivaksi ja Taikapyörästä on tullut Kärsänniemen lähettitoimintaan sopivasti Lepakkolähetti – muiden muassa.

Kärsänniemestä löytyy myös esimerkiksi kauppapuoti, poliisiasema, hotelli ja leikkipuisto.

“On mahtavaa, että minulle on vihdoin rakennettu Särkänniemeen ihan oma kylä. Oli jo aikakin”, kommentoi asiaa Pouta Possu.
“Olen tallustellut huvipuistossa ilman vakituista asuinsijaa nyt useamman vuoden ajan, joten Kärsänniemen rakentaminen oli tervetullut muutos ja hyvä syy palata lomalta töihin vähän aikaisemmin. Parasta on tietenkin, että voin kutsua tänne kylääni asumaan myös kaikki ystäväni”, Possu jatkaa. 

“Pouta Possussa ja sen ystävissä henkilöityvät Särkänniemen arvot: ilo, rohkeus, vastuu ja yhdessä. Reipas ja rohkea Pouta tuo iloa kaikille Särkänniemen asiakkaille, ja Särkänniemessä ja Kärsänniemessä ilonpito on aina myös vastuullista”, kertoo Seppälä.

Kärsänniemen muita asukkaita ovat Kajo KaniMyrsky MyyräLeimu Lepakko ja Lauha Lammas. Kaikilla asukkailla on myös omat vastuualueensa kylän elämässä: Kajo Kani on kylän virallinen postipupu, Myrsky Myyrä taas Karkkilaivan kapteeni ja Majakan vartija. Leimu Lepakko vastaa lähettipalveluista ja Lauha Lammas porkkanatorista.

Avoinna 29.4. alkaen

Kärsänniemi avautuu Särkänniemen huvipuiston avautumisen yhteydessä lauantaina 29.4.2023. Joitain viilauksia puiston ilmeeseen ja sisältöihin tulee vielä kevään ja alkukesän aikana.

“Keskikesäksi saadaan vielä Kärsänniemen porkkanatorille mainio Pomppivat Porkkanat -laite, kunhan porkkanat kypsyvät”, kertoo Seppälä.
“Samalla Pomppivat Porkkanat korvaavat aiemmin alueella ihastuttaneen Angry Birds Riden.”

Kärsänniemen avaus on osa Särkänniemen kokonaiskehitystä. Uuden teema-alueen avaus tuli ajankohtaiseksi Särkänniemen ja Rovion yhteistyölisenssin tullessa päätökseen vuoden 2022 lopussa, kun Angry Birds Landista päätettiin luopua.

“Olemme todella kiitollisia upeasti sujuneesta, pitkäaikaisesta yhteistyöstä Rovion kanssa”, Seppälä kertoo.
“Angry Birds Land toimi modernin huvipuistoteemoittamisen pioneerikohteena, joka näytti suuntaa myös globaalisti. Otamme Angry Birds Landista mallia, kun kehitämme huvipuistoa kokonaisuutena.”

Särkänniemeen avautuu kesäksi myös uusi pienten lasten huvilaite Pörriäinen, jossa pörröiset kimalaiset ajeluttavat alle 140-senttisiä lapsia. Pörriäinen sijaitsee Keitaan ja Tukkijoen välissä Ravintola Riemun takana. Sen viereen siirtyy Kärsänniemen alueelta Possujunan tieltä myös Hassu Bussi.

Lähde: Tampereen Särkänniemi Oy