OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Suomalaisille menestyksekäs NHL-drafti – Kakko varattiin toisena

NHL:n varausviikonloppu Vancouverissa on takana ja on aika katsoa, mitä tuo toi tullessaan. Suomen saldo oli erinomainen, sillä suomalaisjunioreista draftin sai peräti 22 pelaajaa. Jo ensimmäisellä kierroksella suomalaisia varattiin kolme.

Viikonlopun suurin kotimainen nimi oli ilman muuta New York Rangersin varaama Kaapo Kakko, jonka varausnumeroksi tuli kaksi. Pitkään jännitettiin sitä, varataanko Kakko kenties ensimmäisenä, sillä pelitaidoiltaan turkulaishyökkääjä olisi ollut potentiaalinen ykkösvaraus.

Tällä kertaa New Jersey Devilsin ykkösvaraus kohdistui yhdysvaltalaishyökkääjään Jack Hughesiin, joka on ollut kaikissa rankingeissa ykkösenä. Jos peilaa Kakon ja Hughesin taitoja, niin niissä Kakko on vetänyt pidemmän korren. Siinä missä Hughes on vaipunut isoissa paikoissa statistin rooliin, on Kakko vaan nostanut profiiliaan.

Devils päätyi nyt statistiin, josta saattaa vielä tulla NHL:n mittapuullakin jotain. Rangers puolestaan sai valmiimman pelaajan, josta tulee olemaan iloa jo ensi kaudella manhattanilaisseuralle. Se on ainakin varmaa, että Kakon pelit Suomessa on pelattu.

Varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella suomalaispelaajista menivät myös Lassi Thomson Ottawaan ja Ville Heinola Winnipegiin. Viime kaudella Tampereelta lähtöisin oleva Thomson pelasi Kelowna Rocketsissa WHL:ssä ja tulevalle kaudelle hän on tehnyt sopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa.

Winnipegiin varatulla Heinolalla on puolestaan 34 liigaottelua takana Rauman Lukon paidassa. Honkajoelta lähtöisin olevalla pelimiehellä on sopimus Lukon kanssa myös ensi kaudesta. KJK:ssa kiekko-oppinsa saanut Heinola on pelannut junioreissa myös Porin Ässien riveissä.

Viikonloppu oli suomalaisittain menestyksekäs, sillä 22 varatulla pelaajallaan Suomi nousi suurten maiden joukkoon. Suomea enemmän pelaajia varattiin vain Kanadasta, Yhdysvalloista, Ruotsista ja Venäjältä.