OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Ott Tänak lähtee puolustamaan viime vuoden voittoaan (Kuva: Joni Hildén)

Tänak suosikkina kotiralliinsa “Tiukkaa tulee olemaan”

Viron Otepään ja Tarton maisemissa ajettava Rally Estonia käynnistyi perjantai-iltana seremoniallisella lähdöllä. Rallin MM-sarjaa johtava, Viron oma poika Ott Tänak lähtee aamulla ajettavalle ensimmäiselle Maaritsassa ajettavalle erikoiskokeelle. Viime vuoden Rally Estonian voittaja ei usko uusivan voittoa helpolla.

– Se oli tiukkaa täällä jo viime vuonna ja nyt tulee olemaan vielä tiukempaa, kun on useampi kovempi kuljettaja mukana, Tänak totesi lehdistötilaisuudessa.

Rally Estoniassa ei jaeta ainakaan vielä tänä vuonna MM-pisteitä, joten se ei ole Tänakille eikä muillekaan päätavoite. Heidän fokuksensa on kolmen viikon päästä ajettavassa Suomen MM-rallissa ja sitä varten tehdään töitä nyt tämän rallin aikana.

– Jokainen testaa erilaisia osia, mutta olen silti varma, kun menemme ajamaan, niin jokainen antaa kaikkensa erikoiskokeella, Tänak vakuutti.

Virossa Tänak on suuri tähti. Sen näkee Rally Estonian huoltoparkissakin. (Kuva: Joni Hildén)

Tarton kaupunginaukiolla järjestettyyn rallin avaustilaisuuteen oli saapunut runsaasti virolaisia rallifaneja. Kukaan ei voinut olla huomaamatta sitä, kuinka suuri suosio on Ott Tänakilla virolaisten keskuudessa.

Suomessakaan kukaan kuljettaja ei nauti vastaavanlaisesta asemasta. WRC+ All Liven juontaja ja WRC:n lehdistötilaisuuksien pitäjä Rebecca Williams kysyi yleisöltä, ovatko he rallifaneja, niin vastaus oli yksiselitteinen.

– Et taida tarvita vastausta tuohon, Tänak vastasi Rebeccalle yleisön mylviessä.

“Tämä oli tyhmä idea”

Tänakin lisäksi rallipoluilla viikonloppuna nähdään toinenkin virolaisten suursuosikki, kun Markko Märtin palaa rallin pariin. Märtinin alla on Ford Fiestan WRC. Ajatus rallin ajamisesta syntyi televisiota katsellessa.

– Istuin kotona sohvalla ja katsoin televisiota, niin sain idean, että haluan ajaa tämän rallin. Silloin se tuntui hyvältä idealta, mutta myöhemmin olen miettinyt, että se oli oikeastaan aika tyhmä idea, Märtin paalutti.

Markko Märtin tekee paluun pitkästä aikaa ralliauton puikkoihin. (Kuva: Joni Hildén)

– Varsinkin nyt, kun istun tässä ja katson näitä poikia, jotka ovat saaneet ajokorttinsa sen jälkeen, kun itse ole lopettanut rallin ajamisen.

Virolaisten mittelö tulee viemään kilpailussa ison huomion, mutta unohtaa ei sovi muitakaan WRC-kuljettajia, jotka ovat mukana. Elfyn Evans ajaa Ford Fiestan WRC:llä. Esapekka Lappi istuu puolestaan Citroënin ohjaimiin. Paluun rallin MM-sarjaan tekevä Craig Breen on mukana myös Hyundai WRC:llä. Breen lisäksi Hyundaita Virossa käskyttää Andreas Mikkelsen.