OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Iskelmä-Finlandia on myönnetty Vicky Rostille!

Tämän vuoden Iskelmä-Finlandia on myönnetty pop-, rock- ja iskelmälaulaja Virve ”Vicky” Rostille.
Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki. Palkinto myönnettiin 18. kerran ja sen ojensivat Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Piila Paalanen ja Iskelmä-Finlandia -asiantuntijaraadin puheenjohtaja Turkka Mali Tapsan Tahdit -tapahtuman avajaisissa Nokian Pirkkalaistorin Tahtiteltassa torstaina 8.8. Avajais- ja palkintoseremonia päättyy myöhemmin tänään voittajan konserttiin.

”Voittaja on tunnistettavan äänen omaava hurmaava laulajatar, jolla on iso liuta hittejä jo 70-luvulta lähtien. Häneltä taittuu iskelmän lisäksi niin rokki, jatsi kuin soulikin. Kaiken lisäksi hän on karismaattinen esiintyjä”, kommentoi palkinnonsaajaa Turkka Mali. 

Palkinnosta otettu Vicky Rosti kommentoi: ”Olen sydänjuuriani myöten onnellinen ja iloinen tästä kunnianosoituksesta. Saan olla kiitollinen, että olen saanut tehdä työtä, jota rakastan. Saan olla kiitollinen, että olen löytänyt luotettavat ja taitavat työkaverit. Ennen kaikkea saan olla kiitollinen kaikille ihanille ihmisille, jotka yhä edelleen kuuntelevat musaani ja tulevat keikoilleni.” 

Vicky Rostin ura alkoi 15-vuotiaana vuonna 1974 Iskelmälaulumestaruuskilpailujen voitosta, jonka jälkeen hän pääsi mukaan Dannyn kesäkiertueelle. Vuotta myöhemmin Vicky Rosti julkaisi jo ensimmäisen singlensä ”Siinä ruutia on kun rakastun”, jonka B-puolelta löytynyt ”Kun Chicago kuoli” nousi vuoden soitetuimmaksi biisiksi. Rosti julkaisi vielä samana vuonna ensimmäisen pitkäsoiton. Debyyttialbumia seuranneena vuonna Vickyltä ilmestyi kaksi jättihittiä ”Tuolta saapuu Charlie Brown” ja ”Näinkö aina meille täällä käy” sekä uusi levy.

Vickyn ura jatkui Danny Show’ssa, mutta hän teki myös omaa soolouraa. Elämään jäivät käännöskappaleet kuten ”Jolene”, ”Rahaa, rahaa, rahaa”, ”Oon voimissain” ja ”Menolippu”. Koko potin räjäytti kuitenkin Euroviisuedustuskappale ”Sata salamaa”.

1990-luvun alussa Vickyn, Freemanin ja Kari Kuivalaisen yhteistyönä syntyi Menneisyyden vangit -yhtye, jonka ohjelmisto painottuu -70 ja -80 -lukujen nostalgiaan. Yhtyeen tiiviin keikkatahdin ohella Vicky on ehtinyt tehdä myös soolouraa niin levytysten kuin livekeikkojen osalta.

Vocky Rostille ojennettiin vuonna 2011 Vantaan Kulttuuripalkinto. Hän on julkaissut 10 studioalbumia ja neljä kokoelmaa. Lisäksi hänen elämästään kertova Vickypedia-kirja ilmestyi vuonna 2018. 

Iskelmä-Finlandia -voittajat: Vicky Rosti (2019), Danny (2018), Markku Aro (2017), Suvi Teräsniska (2016), Pate Mustajärvi (2015), Katri Helena (2014), Pave Maijanen (2012), Pepe Willberg (2011), Laura Voutilainen (2010), Charles Plogman (2009), Olli Lindholm (2008), Eino Grön (2007), Paula Koivuniemi (2006), Jari Sillanpää (2005), Matti ja Teppo (2004), Kari Tapio (2003), Marion Rung (2002) ja Antti Huovila (2001). 

Tapsan Tahdit viikonloppuna Nokialla
Tapsan Tahdit –iltatapahtumassa lavalle nousevat huomenna perjantaina Lauri Tähkä ja Laura Voutilainen sekä lauantaina Martti Servo & Napander ja Popeda. Maksuttomissa päivätapahtumissa nähdään paikallisia esiintyjiä. Tahteja vietetään nyt 33. kerran. 

Teksti: ProPromotion Oy
Valokuva: Marika Raitanen