Nyt syksy on kauneimmillaan ja mikä sen parempi tapa nauttia kauniista syysmaisemista ja lämpimästä syyssäästä kuin metsälenkki koiran kanssa! Agria Eläinvakuutus antaa muutamia vinkkejä mukavaa ja turvallista metsäretkeä varten koiran kanssa.
Metsälenkki on erinomaista liikuntaa koiralle sekä omistajalle ja uusiin paikkoihin tutustuminen tarjoaa mukavaa vaihtelua.
Kun suunnittelet metsäretkeä, ota aina huomioon koiran terveys ja ikä. Monien kilometrien metsävaellus ei sovi pienelle pennulle, vanhalle seniorille eikä sairaalle koiralle. Silloin kannattaa tehdä hieman lyhyempi kävelylenkki ja nauttia metsästä esimerkiksi lyhyemmän kävelyn ja piknikin muodossa.
Mukaan metsälenkille
Pidemmälle metsälenkille koiran kanssa kannattaa ottaa mukaan reppu ja pakata sinne mukaan muun muassa:
- Omat eväät
- Koiran eväät (ruokaa tai luu)
- Koiran juomakuppi
- Vettä
- Koiran ensiapupakkaus
Isolle ja aktiiviselle koiralle voi myös ostaa oman repun, jossa koira voi kantaa omat tavaransa.
Jos kyseessä on monen tunnin kestoinen vaellus, kannattaa koiralle ottaa mukaan ruokaa. Lyhyemmille matkoille riittää esimerkiksi koiran lempiluu, jota se voi pureskella omistajien evästauon aikana. Muista myös tarjota koiralle vettä muutaman tunnin välein.
Jos koira on oikea vesipeto, kannattaa reppuun ja autoon pakata mukaan pyyhe tai lämmittävä viltti. Kylmässä vedessä uimisen jälkeen on tärkeää kuivata koira huolellisesti ja huolehtia, että koira pysyy lämpimänä.
Ensiapu
Erilaiset haavat ja nyrjähdykset ovat yleisimpiä tapaturmia, joita saattaa sattua keskellä metsää. Koska autolle ja lähimmälle eläinklinikalle on usein matkaa metsän siimeksestä, kannattaa mukaan pakata ensiapuvälineet. Koiran ensiapupakkauksia myydään lemmikkikaupoissa tai voit myös koota oman ensiapupakkauksen. Ensiapupakkauksen tulisi sisältää:
- Keittosuolaliuosta haavojen ja silmien puhdistukseen
- Steriilejä puhdistusliinoja tai desinfiointiainetta
- Vanua
- Ideaaliside (pidemmälle reissulle myös jämäkämpi itseensä liimautuva side, esim. Coban tukiside)
- Sakset ja pinsetit
- Kynsisakset
Samat tarvikkeet soveltuvat tietysti myös ihmisten hoitoon, eli ensiapupakkaus on monikäyttöinen ja kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan.
Jos ulkoilette jossakin uudessa paikassa kaukana kotoa, kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi missä on lähin eläinklinikka, jos jotain vakavampaa sattuu.
Pidä koira kytkettynä
Muista pitää koira kytkettynä luontopoluilla ja metsässä. Siten koira ei pääse säntäämään villieläinten eikä muiden ulkoilijoiden tai koirien perään.Vapaana liikkuva koira voi myös eksyä, loukata itsenä tai löytää jotain sopimatonta syötävää, kuten myrkyllisiä sieniä.
Ota halutessasi mukaan pitkä hihna tai flexi, jos haluat, että koira saa liikkua vapaammin.
Teksti: Agria Eläinvakuutus
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä