Mika Kallio ajaa jälleen MotoGP-sarjassa. Kuva: Sebas Romero, KTM.
KTM:n MotoGP-tiimin testikuljettajana toiminut Mika Kallio sai alkuviikosta kiinnityksen itävaltalaistiimin kilpakuljettajaksi ja jo tänään perjantaina hän oli mukana MotoGP-kauden 14:nnen MM-osakilpailun harjoituksissa Espanjan Aragonissa. Kallio hioi ruosteita pois ranteistaan yli vuoden kilpailutauon jäljiltä ja oli innoissaan paluustaan tositoimiin.
– On todella hieno fiilis päästä jälleen kisaamaan. Vatsassani oli perhosia ennen ensimmäisiä harjoituksia, kuten pitääkin olla. Tätä tunnetta olen kaivannut, Kallio kuvaili.
– On urani kannalta tärkeää ajaa nämä kauden kuusi viimeistä osakilpailua. Tänä viikonloppuna odotukseni eivät ole vielä suuret tuloksen suhteen, vaan tärkeintä on saada homma taas toimimaan niin kuin pitää.
Kallio oli ensimmäisissä harjoituksissa 19:ksi ja toisissa 17:ksi nopein. Jälkimmäisissä harjoituksissa suomalaisen paras kierrosaika oli siedettävästi 1.328 sekuntia pohjat kellottanutta espanjalaista Maverick Vinalesia hitaampi.
– Päivästä jäi positiivinen fiilis ottaen huomioon lähtökohdat. En ole ajanut kilpaa yli vuoteen ja olen muutenkin ollut pyörän päällä vain muutamia kertoja viimeisen parin kolmen kuukauden aikana. Lisäksi KTM:n kisapyörä on erilainen kuin se, millä olen ajanut testiä. Minulla oli kilpapyörästä tuntumaa ainoastaan kuukauden takaisen KymiRingin testin verran.
– Rytmiin ei pääse sormia napsauttamalla ja nyt olikin tärkeää ajaa mahdollisimman paljon kierroksia ja ”ruosteita pois ranteista”.
Kallion Red Bull KTM Factory Racing -tiimitoveri Pol Espargaro oli toisen harjoituksen viidenneksi nopein. Kallio lähti perjantaihin Espargaron pyörää vastaavilla säädöillä, ja jäi toisissa harjoituksissa vajaan sekunnin espanjalaisesta.
– Espargarolla oli kova kyyti, kuten muutenkin viime kisoissa. Meidän pitää analysoida, miten hän pystyi ajamaan noin kovan kierrosajan. Minulla oli varsin paljonkin ongelmia takarenkaan pidon kanssa. Käytössäni on kaksi pyörää, mutta sama ongelma vaivasi molempia erilaisia säätöjä kokeillessamme. Pyrimme löytämään toimivat säädöt lauantaina.
Kallion taakse jäivät muut KTM-kuljettajat, Red Bull KTM Tech 3 -tiimin portugalilainen Miguel Oliveira ja malesialainen Hafizh Syahrin.
– He ajavat käytännössä samanlaisilla pyörillä kuin me tehdastiimissä, joten oli hienoa olla heitä nopeampi.
Lauantaina on edessä harjoitukset sekä aika-ajot sunnuntain kilpailua silmällä pitäen. Aragonin yllä on sateen uhka lauantaille, mutta Kallio on siihen valmis.
– Minulle ei ole väliä, minkälainen keli on lauantaina. Sitä on turha miettiä, vaan keskityn kisatuntuman hakemiseen koko viikonlopun. Muutamme pyörieni säätöjä lauantaille ja pyrin ajamaan paljon kierroksia.
– Panokset ovat aika-ajopäivänä kovemmat kuin tänään. On mielenkiintoista nähdä, kuinka se puristus löytyy. Muut ovat ajaneet jo kaksi kolmasosaa kaudesta, kun minä pääsin vasta nyt mittelöihin. Ei ole helppoa hypätä mukaan, sillä kisatuntuman hioutuminen uomiinsa vie oman aikansa. Olen kuitenkin innoissani ollessani jälleen mukana.
Teksti: Mika Kallion tiedotus.
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä