OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Viime viikonlopun moottoriurheilutulokset – 07.10.2019

Kuten viime viikolla huomasimme, että monta moottoriurheilusarjaa on tullut päätökseen, mutta vielä jatkuu kisoja ympäri Suomea. Lisäksi viime viikonloppuna ajettiin MotoGP:tä. Käymme läpi SM-rallisprintin tuloksia, hieman jokkista ja tietysti iloitsemme MM-rallin tuloksista. 

Katso myös viimeisin MotorXpress! Teksti jatkuu videon jälkeen.

MotoGP jatkui viikonloppuna ja suomalainen Mika Kallio lähti sunnuntain kisaan lähtöruudusta 21. Valitettavasti Kallion kisa keskeytyi kolmannella kierroksella kaatumiseen. Osakilpailun voiton vei jälleen Marc Marquez, toiseksi sijoittui Fabio Quartararo ja kolmanneksi sijoittui Maverick Viñales. Kalliolle kisa oli kolmas tällä kaudella ja seuraavaksi Red Bull KTM Factory Racing-kuljettaja kisaa Japanin osakilpailussa 18.-20. lokakuuta. 

Mika Kallion kilpailukausi jatkuu seuraavaksi Japanissa. Kuva: Gold and Goose, KTM.

Palataan hetkeksi kotimaahan. Enduron SM-sarja ajettiin viikonloppuna päätökseen Mäntsälässä. XL Kärhän Lenkissä yleiskilpailun voittoon ajoi Antti Hänninen, joka sai kotiin viemiseksi E1:n SM-hopean. E1-luokan Suomenmestariksi ajoi Roni Kytönen. Yleiskilpailun toinen, Aleksi Jukola, sai E3:n hopeaa. Yleiskilpailun kolmanneksi sijoittui Jiri Leino, joka voitti E2-luokan. E2-luokan mestaruuden oli jonaikaisemmin vahvistanut Eemil Pohjola. Katso kaikki kisan tulokset täältä!

Suomi sai jälleen uuden maailmanmestarin, kun Skoda-kuljettaja Kalle Rovanperä varmisti WRC2 Pro-luokan mestaruuden Walesin MM-rallissa. Rovanperä ja kartturi Jonne Halttunen veivät viidennen osakilpailuvoittonsa. Kisan toiseksi sijoittui Jan Kopecky ja kolmanneksi Gus Greensmith.

Kalle Rovanperä.

Kouvolassa ajettiin sunnuntaina rallisprintiä Pakoputkihuolto A. Anttila-nimisessä kisassa SM-tasolla. Yhteensä kisattiin 23 luokassa ja eniten kuljettajia lähti kisaamaan 2-vetoisten yli 2050 kuutioisten-luokassa. Voittajaksi luokassa ajoi Tarmo Ollila, toiselle sijalle ajoi Petri Suomalainen ja kolmanneksi Heikki Nousiainen.

Rallisprintin kaksivetoisten Suomenmestariksi ajoi Ari Salonen. Ensimmäistä kertaa historiassa kolme kuljettajaa pääsivät tasapisteisiin – 55.5 pistettä. Kaksi muuta kuljettajaa olivat Juha Mäkelä ja Marko Heikkilä. Nelivetoisten Suomenmestariksi nousi Jukka Ketomäki. Katso kaikki tulokset täältä!

Italiassa suomalaisen Juuso-Matti Pajurannan autokunta saavutti kolmannen sijan Italian Mugellon GT4-kilpailussa. Maseratilla kilpaan lähtenyt Pajuranta ajoi yhdessä portugalilaisen Jorge Rodriguesin ja italialaisen Fabio Francian kanssa.

Suomalaiset riemuitsivat myös F3-kisassa Italiassa, kun suomalainen KIC Motorsport-tiimi nousi jokaisessa EM-luokan lähdössä palkintopallille. Brittiläinen Jake Hughes juhli kolmatta sijaa kolme kertaa ja suomalainen Konsta Lappalainen pääsi myös pisteille. Lue lisää täältä.

Ensi viikonloppuna ajetaan F1-kilpailu Japanissa, jossa näemme, riittääkö Ferrareiden vauhti päihittämään sarjan johdossa olevaa Lewis Hamiltonia. Lisäksi muutaman huonomman kisan jälkeen toivotaan, että Alfa Romeon Kimi Räikkönen pääsisi jälleen ajamaan pisteille. Kisoista lisää ensi viikon MotorXpressissä.

Kiitos taas kaikille ja palaamme uusien tulosten kera jälleen ensi viikolla.