Sibelius Singing-kilpailu kutsuu yleisön tervetulleeksi nauttimaan Jean Sibeliuksen liedtuotannon ainutlaatuisista helmistä sekä huippuluokan kisatunnelmasta 25.–28.3.2020 Sibeliuksen kotikaupunkiin.
Suomen ainoassa kansainvälisessä laulaja–pianistipareille tarkoitetussa kilpailussa arvioidaan laulajan ja pianistin esitystä kokonaisuutena. Kilpailu on ensimmäistä kertaa myös maailmanlaajuinen.
–Haluamme tehdä Sibeliuksen yksinlaulutuotantoa tunnetummaksi, myös kansainvälisesti. Tuotanto käsittää kaikkiaan 109 upeaa laulua. Saamme kuulla esityksiä useiden maiden lahjakkaiden kilpailijoiden esittämänä. Hienoa on myös, jos kilpailu laajentaa kuultua ohjelmistoa. Kansainvälinen Sibelius Singing -duokilpailu on Suomessa ainoa laatuaan, kertoo Järvenpään Sibeliusviikot ry:n puheenjohtaja Mia Kasper.
Kilpailun suunnittelusta vastaa kilpailutoimikunta ja säännöistä ja ohjelmistosta taiteellinen toimikunta. Taiteellista toimikuntaa johtaa kilpailun taiteellinen johtaja, Sibelius-Akatemian laulutaiteen professori Petteri Salomaa.

Vaativa lied viettelee kuulijansa
Lied syntyi 1800-luvun Saksassa taidemusiikin lajina, joka puhtaimmassa muodossaan tarkoittaa yhdelle lauluäänelle ja pianolle sävellettyjä teoksia. Liedissä runo ja musiikki kietoutuvat tiiviiksi liitoksi.

– Jean Sibeliuksella on joitakin hyvin tunnettuja laululle ja pianolle kirjoitettuja kappaleita. Tulemme varmasti kuulemaan sellaisia helmiä kuin “Flickan kom ifrån sin älskings möte”, “Demanten på marssnön” ja “Svarta rosor”. Lisäksi saamme kuulla myös hänen hienoa laajaa, mutta vähemmän tunnettua laulutuotantoaan, kertoo kilpailun taiteellinen johtaja Petteri Salomaa.
Kilpailun nimekästä tuomaristoa johtaa pianotaitelija Gustav Djupsjöbacka. Tuomaristoon kuuluvat myös sopraano Soile Isokoski, mezzosopraano Randi Stene ja basso-baritoni Andreas Schmidt sekä pianotaitelijat Bengt Forsberg ja Iain Burnside.

Järvenpää on Suomen Sibelius-pääkaupunki
– Järvenpään ja koko suomalaisen taiteen tarina on vahvasti Sibeliuksen ja hänen aikalaistensa tarina. Järvenpää voi olla todella ylpeä Sibeliuksen ja taideyhteisön perinnöstä. Sibelius Singing -kilpailun kaltaisten tapahtumien kautta luodaan mahdollisuuksia uusille taiteilijasukupolville. Kilpailu on hieno tapa törmäyttää paikallista ja maailmanlaajuista taiteen historiaa nykyisen taidekentän kanssa, sanoo Järvenpään kulttuurijohtaja Sami Ylisaari.
Esikarsinnasta kilpailuun valikoituu enintään 30 duoa, joiden nimet julkaistaan Sibelius Singing -kilpailun ja Järvenpään kaupungin verkkosivuilla joulukuun puolessavälissä.
Kilpailu näkyy Järvenpäässä aiempaa laajemmin, sillä kaupungissa järjestetään kilpailuviikolla Sibelius-henkistä oheisohjelmaa.
Neljättä kertaa järjestettävän kilpailun järjestää Järvenpään Sibeliusviikot ry. pääyhteistyökumppaninaan Järvenpään kaupunki.

Kilpailuaikataulut
- Ke 25.3.2020: Kilpailujärjestyksen arvonta ja avajaiset
- To 26.3–pe 27.3.2020: Alkuerät
- La 28.3.2020: Finaali
Paikka: Järvenpää-talo, Sibelius-sali (Hallintokatu 4, Järvenpää)
Liput tulevat myyntiin Järvenpää-talon lipunmyyntiin ja Lippupisteeseen syksyllä 2019.
https://www.sibeliussinging.com
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan