OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Ilkka Kivi

Iikka Kiven sooloesitys Spede on kuollut vierailee Arena-näyttämöllä

Naurun tasapainosta ja Noin viikon uutisista tuttu stand up -koomikko Iikka Kivi tekee syksyllä 2019 ensimmäisen soolokiertueensa Iikka Kivi – Spede on kuollut. Helsingissä esitys on mahdollista nähdä 2. marraskuuta Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä.

Ensimmäisessä sooloesityksessään käsikirjoittaja ja stand up -koomikko Iikka Kivi tarttuu aikaamme armottomasti hartioista kiinni ja istuttaa alas kunnon juttutuokioon. Mihin katosi se 2000-luvun optimismi, jolloin Nokia oli nousussa, Suomi pärjäsi rallissa ja kaikki oli niin turvallisesti ja hyvin? Spede on kuollut -sooloshow kertoo vuoroin hervottoman hauskasti ja viiltävän traagisesti sopeutumisvaikeuksista mahdottomaan historianjaksoon.

“Esityksen nimi Spede on kuollut liittyy olennaisesti nykyhetkeen yhteiskunnassamme ja ihmisten kasvuun siinä samassa murroksessa. En halua avata esityksen nimeä liikaa, sillä katsojillekin pitää jättää löytämisen iloa. Tärkeintä on se, että ihmiset nauravat. Siksi komediaa tehdään, en ole tekemässä luentokiertuetta. Tavoitteenani on, että voimme viettää yhdessä lyhyen hetken aika vakavienkin aiheiden äärellä – ja se onnistuu siten, että keikalla on päällisin puolin hyvin hauskaa”, sanoo Iikka Kivi.

Vierailu toteutetaan yhteistyössä W&T Comedyn kanssa. Esitys nähdään loka-joulukuun aikana Helsingin lisäksi Kuopion, Oulun, Ylivieskan, Tampereen, Jyväskylän, Joensuun, Porin ja Turun näyttämöillä.

Oulussa asuva Kivi on työskennellyt päätoimisena stand up -koomikkona vuodesta 2012 lähtien. Valtakunnalliseen julkisuuteen hän nousi vuonna 2014 voitettuaan TV2:n järjestämän Naurun tasapaino -kilpailun. Myöhemmin Kivi on toiminut stand up -festivaalien tuottajana sekä käsikirjoittanut muun muassa Noin viikon uutiset- ja Yle Leaks -satiiriohjelmia. Hän on työskennellyt myös toimittajana.

Ikäsuositus K-16.

Iikka Kivi – Spede on kuollut 2.11.2019 klo 19 Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä (Hämeentie 2)
Liput: 20€ – 26 € (sis. pm)

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi