OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Valokuvaaja: Simo Vilhunen / Universal Music Oy

Carly Rae Jepsenin The Sound -kappaleen video kuvattiin Suomen Lapissa

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Carly Rae Jepsen vietti elokuussa aikaa Ruka-Kuusamossa, jossa hän nauhoitti live-version The Sound -kappaleesta ja kuvasi videon pohjoisen järvimaisemissa.

The Sound -kappaleen video kuvattiin Ruka-Kuusamon jylhissä maisemissa järven rannalla osana Sound of Lapland -projektia. Samalla kappaleesta nauhoitettiin live-versio, The Sound (Live in Lapland, Finland). Carly Rae Jepsenin ohjelmaan Lapissa kuului tämän lisäksi lisäksi mm. vierailu husky-farmilla, rentoutumista saunassa, melontaa ja paikalliseen ruokakulttuuriin tutustumista Rovaniemellä. Matkustamisesta vaikutteita saava artisti on aikaisemmin kirjoittanut lauluja mm. Nicaraguan ja Italian matkoistaan inspiroituneena.

Valokuvaaja: Simo Vilhunen / Universal Music Oy

– Luonto on tärkeässä osa lapsuuttani ja osa parhaita muistojani. Suomen Lapissa sain nauttia uskomattomasta hiljaisuudesta, joka antoi omille ideoille tilaa virrata. Kokemus oli aivan uskomaton, Carly Rae Jepsen kertoo.

Jepsen on parhaillaan Aasian kiertueella, jonka jälkeen hän suuntaa ensimmäistä kertaa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.Jepsen on ollut ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi 2013 ja hänen toinen studioalbuminsa Kisspalkittiin Kanadan Juno-gaalassa vuoden albumina ja vuoden pop-albumina, sekä Call Me Maybe -single vuoden singlenä. Call Me Maybe nousi useissa maissa listaykköseksi, myös Suomessa.

Carly Rae Jepsen oli Suomessa osana Sound of Lapland -projektia Visit Finlandin, House of Laplandin ja Finnairin kutsumana.