OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Tangokuningatar Johanna Pakonen jakaa ajatuksiaan uskalluksesta

Tiistaina, 29. lokakuuta esitettävässä Pieni Pala Hannaa-jaksossa, Hannan vieraana on ihastuttava vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen. Oululainen Johanna Pakonen on tullut suurelle yleisölle tutuksi niin lukuisten keikkojen kuin konserttienkin kautta.

Johannalla on laajalti kokemusta musiikin ja viihdemaailman kuvioista – hän on esiintynyt mm. Danny Showssa (1997-1999), ollut mukana Suomen Euroviisukarsinnoissa (2006), juontanut Seinäjoen Tangomarkkinat yhdessä Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa (2009), toiminut juontajana Radio Pookissa ja nähty Rauman Kaupunginteatterin lavalla Villit vuodet -musiikkinäytelmässä. Johanna keikkailee Omenapuu-orkesterin kanssa.

Hanna ja Johanna juttelevat Johannan urasta ennen tangokuningattareksi kruunaamista ja kuningattareksi kruunaamisen jälkeen. Johanna on myös tanssinopettaja ja viihdyttää ihmisiä vetämällä tanssikursseja mm. laivalla.

Johanna on avoin, rehellinen ja helposti lähestyttävä ihminen.

Miksi Hanna vietti aikaa Johannan kanssa, juontaa juurensa siihen mistä Pieni pala Hannaa-ohjelmassa paljon puhutaan, uskalluksesta olla oma itsensä, toteuttaa itseään vaikka kaikki unelmat eivät aina toteudukkaan, pää asia on, että uskaltaa ja tekee.

Hanna on ihaillut Johannaa jo silloin, kun Johanna ponnahti pinnalle. Hannan omana suurena haaveena on ollut monia vuosia sitten tangokilpailut ja siellä pärjääminen. Nyt jälkeenpäin Hanna toteaa Johannalle rehellisesti tässä hastattelussa, että ei hänestä olisi ikinä voinut tulla tangokuningatarta, ihan jo sen vuoksi, että taitoa ei ole tarpeeksi. Mutta tämä laulamisen aika Hannan elämässä oli silloin tärkeää aikaa ja antoi paljon.

Pieni Pala Hannaa tiistaisin kello 19:00 Oho Live TV:llä!