OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Rauman kesäteatteriin musiikkikomedia Leevi and the Leavingsin hiteillä

Mitä kuuluu Marja-Leena? on road trip -henkinen musiikkikomedia. Mikko Kivisen ja Otto Kanervan kirjoittaman näytelmän kantaesitys nähdään Rauman kesäteatterissa 11. kesäkuuta.

Tarinan päähenkilö tajuaa, että on koko elämänsä kaivannut nuoruudenrakastettuaan. Hän päättää etsiä Marja-Leenan käsiinsä ja niin alkaa seikkailu halki kesäisen Suomen. Etsintämatkan uskomattomat käänteet johdattavat päähenkilön tilanteisiin, joihin hän ei olisi koskaan voinut edes kuvitella joutuvansa!

Näytelmän punaisena lankana toimivat Gösta Sundqvistin laululliset tarinat. Esityksen myös ohjaavan Kivisen ja kapellimestari Tuomas Kesälän yhteistyöstä päästiin Rauman kesäteatterissa nauttimaan jo kesällä 2018 (Sellaista elämä on – Juha Vainion tarina).

– Gösta Sundqvist kuuluu siihen lauluntekijäryhmään, jonka kappaleet ovat tunnistettavissa heti ensi tahdista alkaen. Göstan musiikki on mielikuvituksen ilotulitusta ja osoitus siitä, että melkein mistä tahansa aiheesta voi tehdä biisin, Mikko Kivinen kertoo.

Huippumuusikoista koostuvan livebändin säestämän esityksen rooleissa nähdään jälleen erinomaisesti laulava, loistava näyttelijäkaarti! Tarinan päähenkilöä esittää Janne Raudaskoski. Muissa rooleissa nähdään Erika Vikman, Saara Lehtonen, Ilkka Merivaara ja Jani Koskinen.

Mitä kuuluu Marja-Leena? Rauman kesäteatterissa 11.6.-8.8.2020. Esitysten lipunmyynti alkaa torstaina 14. marraskuuta.