Vuoden 2020 Hyvän mielen lähettilääksi Seppo-koira

Valokuvaaja: Petteri Poukka

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden 2020 Hyvän mielen lähettilääksi Seppo-koiran. Seppo on 9-vuotias shetlanninlammaskoira, jonka omistaja ja Viestintäliiga Oy:n sisältöjohtaja Petteri Poukka ylläpitää Sepon hyväntuulisia ja arjen keskellä hymyn huulille tuovia Facebook-, Instagram- ja Twitter- tilejä. Seppo ja Petteri ovat tehneet vapaaehtoistyötä yksinäisten ihmisten parissa vuodesta 2013 lähtien. 

Seppo valittiin vuoden 20202 Hyvän mielen lähettilääksi, koska Seppo on onnistunut levittämään hyvää mieltä ympärilleen yhdessä omistajansa kanssa niin sosiaalisessa mediassa kuin fyysisesti vapaaehtoistyön parissa. 

– On ollut harmillista seurata, miten monet eivät enää panosta esimerkiksi ystävien fyysiseen tapaamiseen, sillä illat hurahtaa monella helposti puhelin kädessä, ikään katsomatta. Voimakas digiaikakausi tuo uusia haasteita eteensä, joita ovat esimerkiksi yksinäisyyden ja kateuden lisääntyminen sosiaalisen median luomana varjoilmiönä. Sepon some-profiilit ovat esimerkillisiä siitä, miten näitä kahta voi poistaa, Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka pohtii. 


Seppo saa päivittäin viestejä yksinäisiltä ihmisiltä

– Noin seitsemän vuotta sitten päätin hetken mielijohteesta perustaa Sepolle omat Facebook-sivut. Ensimmäiset kuukaudet siellä oli yksi seuraaja, eli minä, mutta hiljalleen seuraajia alkoi tulla ja nyt heitä on valtavasti, Poukka kertoo ja avaa ajatusta toiminnan taustalla:

– Alusta lähtien punainen lanka on ollut hyväntuulinen koira ja arjen pienistä asioista nauttiminen. Seppo saa paljon viestejä yksinäisiltä ja masentuneilta ihmisiltä – todella koskettavia ja henkilökohtaisia asioita ihmiset kirjoittavat. Itse vastaan aina takaisin ja kiitän vuolaasti viesteistä. Tuollaiset palautteet ovat avanneet silmäni ja olen havahtunut yksinäisyyden laajuuteen. 

– Mun ja Sepon elämäntehtävä on levittää hyvää mieltä, joten siinä mielessä tämä Sepolle suunnattu Hyvän mielen lähettiläs -tehtävä tuntuu oikein sopivalta. Tässä liikutaan niin tärkeiden ja merkityksellisien teemojen äärellä, että ollaan innolla mukana levittämässä hyvää mieltä ja tietoisuutta.

Koira pakottaa ihmisen pois neljän seinän sisältä

Ihminen jää mielenterveysongelmiensa kanssa helposti neljän seinän sisälle, jolloin koira on oivallinen kuljettamaan ihmisen luontoon, jolla on tutkitusti positiivinen vaikutus ihmisen mieleen. 

Ihmisillä on myös paljon opittavaa koiran ennakkoluulottomasta asenteesta:

– Sepolle aivan kaikki on tasavertaisia. Ihan sama oletko nainen, mies, toimitusjohtaja, työtön, vaaleaihoinen, tummaihoinen tai mitä vaan. Pientä ujoutta esiintyy, mutta Sepi on kaikille ystävällinen ja hänen silmissään kaikki on tasavertaisia. Ei ole ennakkoluuloja. Isokokoisia miehiä Seppo välillä hieman pelkää alkuun, mutta pienen rapsutteluhetken jälkeen hän pyrkii jo syliin. Sepon vilpittömyys ja hyväntuulisuus on tarttunut voimakkaasti myös itseeni vuosien saatossa, Poukka summaa. 

– Seppo on tosi usein loistotuulella ja sitä kautta olen myös itse saanut suuren opetuksen elämääni, että pienistä asioista nauttiminen on tie onneen. Esimerkiksi kun ollaan Sepon kanssa metsälenkillä ja hän löytää metsätien varrelta kasan hevosenkakkaa, niin Sepi katsoo mua yltiöonnellisena ja innoissaan. Olen oppinut itsekin nauttimaan arjen pienistä onnistumisista. Olen aina ollut mielestäni varsin ystävällinen ihminen, mutta Seppo iskostaa päivittäin sitä faktaa, että muita tulee kohdella hyvin. Jos tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olet ystävällinen, niin elämässä avautuu eteen mahdollisuuksia.
 

Mielenterveyden keskusliitto myöntää Hyvän mielen lähettilään tunnustuksen vuosittain kiitoksena hyvän mielen levittämisestä, aktiivisuudesta ja avoimuudesta tarttua mielenterveyskysymyksiin sekä kannustuksena jatkaa henkisen hyvinvoinnin edistämistä. Hyvän mielen lähettiläs on valittu vuodesta 2004.