OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Suomalaisten matkailuinto Viroon jälleen heräämässä – taustalla investoinnit nähtävyyksiin ja markkinointiin

Viroon saapuvien sekä maassa yöpyvien suomalaisturistien määrä on ollut kasvussa heinäkuusta lähtien. Suomalaisten matkailuintoa Viroon halutaan lisätä entisestään investoimalla uusiin nähtävyyksiin, kunnostamalla matkailun kannalta tärkeää infrastruktuuria ja aktiivisemmalla markkinoinnilla.

Viron turismia koskevat tilastot tältä vuodelta osoittavat, että suomalaisturistien määrä Virossa on vaikeiden vuosien jälkeen kääntynyt kasvuun. Esimerkiksi heinä-syyskuun välisenä aikana Viroon saapui yli 22 000 suomalaismatkustajaa enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana1).

Myös loppusyksystä suomalaismatkailijat ovat käyneet Virossa ahkerasti. Suomalaisturistit viipyvät Virossa myös entistä pitempään. Koulujen syyslomien aikaan lokakuussa virolaishotelleihin ja muihin virallisiin majoitusliikkeisiin kirjautui 67 888 suomalaismatkailijaa, ja he viettivät maassa 135 294 yötä. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna matkustajamäärä kasvoi 2,1 prosentilla ja vietettyjen öiden lukumäärä kasvoi puolestaan 7,7 prosentilla.

Kiinnostaako Tallinna? Tutustu ohjelmaamme Minun Tallinnani!

Taidekeskus ja kohtaamispaikka Fotografiska on löytänyt yleisönsä Tallinnassa

Virossa on kuluvan vuoden aikana tehty merkittäviä investointeja uusiin nähtävyyksiin. Kesällä Tallinnan trendialueelle Telliskiveen avattu valokuvataiteen näyttelykeskus Fotografiska on houkutellut runsaasti kävijöitä. Kesä-lokakuun välisenä aikana näyttelykeskus houkutteli yli 200 000 vierasta. Vajaa puolet kaikista vierailijoista oli ulkomaalaisia turisteja, joista merkittävä osa suomalaisia.

Viron matkailualan tahot ovat myös lisänneet markkinointiaan Suomessa. Viro on esimerkiksi tammikuussa Helsingissä järjestettävien Matkamessujen virallinen partnerimaa. Lisäksi kahden syysviikon aikana Radio Helsingin taajuuksilla pelattiin viihteellistä Viro-tietoutta levittänyttä Naapurivisa-matkatietokilpailua ja Pärnun kylpylät toteuttivat Helsingissä näyttävän ulkomainoskampanjan.

Suomalaisten matkustajamäärien kasvu ja yöpymistilastojen kehitys on ollut luonnollisesti Visit Estonian Suomen viestintäpäällikön Timo Raussin mieleen.

– Kuluneen kesän ja syksyn myötä Viron matkailutarjonta ja maassa paljon käyneiden suomalaisten toiveet ovat jälleen kohdanneet. Pelkästään Tallinnassa on avattu peräti viisi uutta kulttuuri- ja perhematkailijoita palvelevaa turistikohdetta. Suomalaisilta kysymämme palautteen perusteella odotan majoituslukujen kohoavan jatkossa myös Viron suuremmilla saarilla, Tartossa, Pärnussa sekä eksoottisena ehkä monien pitämässä Narvassa. Kyseisiin kohteisiin voi matkata mukavasti, nopeasti ja ympäristötietoisesti myös julkisin liikennevälinein.

Tallinnan matkustajasatama uudistuu

Tallinnan matkustajasatamassa on tällä hetkellä käynnissä mittava remontti. Kokonaisuudessaan urakka D-terminaalissa on valmis ensi kesänä, jonka jälkeen vuorossa on A-terminaalin kunnostustyö.

Tallinnan sataman toimitusjohtaja Valdo Kalmin mukaan satama halutaan integroida selkeämmin osaksi Tallinnan kaupunkia. Sataman palvelutasoa on jo kohennettu uusimalla merkittävä osa D-terminaalin odotus- ja ravintolatiloista. Autolla matkustavien palveluita halutaan myös kehittää. Terminaalien yhteyteen rakennetaan kaksi parkkitaloa ja marraskuussa avattu Reidi-tie parantaa kulkuyhteyksiä satamasta Viron muihin suosittuihin turistikohteisiin, kuten Saarenmaalle, Narvaan ja Pärnuun.

– Haluamme kehittää kulkuyhteyksiä ja tuoda uusia palveluita sataman läheisyyteen. A- ja D-terminaalien välille on muun muassa suunniteltu yhdistävää siltaa, ja alueelle rakennetaan puistoja, rantaravintoloita sekä uusia asuintaloja ja liiketiloja. Vireillä on myös raitiovaunuyhteys satamasta kaupunkiin. Olemme huomanneet, että Länsisatamassa se toimii erinomaisesti, Kalm kertoo.

Lista: TOP 5 Viron uudet nähtävyydet

Valokuvataiteen keskus Fotografiska Tallinn

Fotografiska Tallinn on kansainvälisesti tunnustetun tukholmalaislähtöisen valokuvamuseon uusi satelliittigalleria. Telliskiven luovan keskuksen sydämessä sijaitseva Fotografiska Tallinn on tiedostavan maailmanluokan taiteen sekä hyvän ruoan, musiikin ja designin kohtaamispaikka.

Keksintötehdas PROTO

Entiselle satavuotiaan Noblessnerin sukellusvenetehtaan alueelle avattu Keksintötehdas PROTO yhdistää virtuaalitodellisuuden, tieteen ja fantasiamaailman koko perheen interaktiiviseksi elämyskeskukseksi. Inspiraationsa Proto on saanut 1800-luvun lopulta, jolloin sähkövalo ja -moottori, puhelin, höyry- ja polttomoottori sekä radio saivat ihmiskunnan tuntemaan kuin kaikki olisi mahdollista – jopa lentäminen kuuhun tai tunkeutuminen maapallon sisälle.

Viron Merimuseo – Paksun Margareetan tykkitorni

Marraskuun lopulla avattu museo kertoo interaktiivisesti ja viihteellisesti virolaisen merenkulun ja kaupankäynnin historiasta keskiajasta nykypäivään. Esillä on mm. Euroopassa ainutlaatuinen 700 vuotta vanha hansalaivan eli koggin hylky esineistöineen. Museo on huomioinut erityisesti myös näkö-, kuulo- ja liikuntarajoitteisten vieraiden tarpeet.

Elämyskeskus Thule Koda Saarenmaan Kuressaaressa

Thule Kodan ”vaihtoehtoisen historian näyttelyt” esittelevät kreikkalaisen löytöretkeilijä Pytheasin myyttisiä matkoja Itämerellä sekä Saarenmaan roolia eri puolilla maailmaa historiantarinoissa esiintyvänä Ultima Thulena. ”Älä usko ihan kaikkea, mitä sinulle näytetään” on kirjattu jopa keskuksen motoksi.

Narvan linna

Narvan kaupungin ja Venäjän Ivangorodin välisen rajajoen rannalla kohoavan uhkean linnoituksen tähän asti yleisöltä suljettu itäinen siipi avautuu vuoden 2020 alussa. Mittavien uudistustöiden tuloksena avautuu samalla linnassa toimivan museon uusi perusnäyttely, joka kertoo linnan ja kaupunkilaisten elämästä aina 1270-luvulta alkaen, jolloin tanskalaiset saapuivat perustamaan sitä Tanskan kuninkaan sijaishallitsijan asuinpaikaksi.

1)Heinä-syyskuussa 2019 Tallinnan, Muugan ja Paldiskin satamien kautta Viroon saapui 750 682 suomalaismatkustajaa. Vuotta aiemmin samaan aikaan matkustajien määrä oli 728 312, joten prosentuaalista kasvua ajankohtien välillä oli 3,0%. Lähteet: Veeteede Amet (Viron merenkulkuvirasto) ja Visit Estonia.